Turkulaiset ystävät, nyt on sellainen juttu, että on aika ottaa pää puskista ja laittaa katse muualle kuin Turun savimaahan. Helsingin Sanomien eilinen pääkirjoitus summaa loistavasti, miksi Turun kannattaisi ottaa oppia muista ratikkakaupungeista.
Ratikasta käydään kiihtyvää keskustelua, ja hyvä niin. Tulen kirjoittamaan aiheesta pidemmin, koska kommenttia on minulta pyydetty, mutta haluan nyt lyhyesti kertoa muutaman pointin, miksi itse kannatan ratikkaa. Tulen tähän aiheeseen palaamaan vielä pidempien analyysien kera!
1. Turku kasvaa ja kehittyy ennätysvauhtia.
Varovaistenkin arvioiden mukaan Turkuun muuttaa 40 000 ihmistä 2050-luvulle tultaessa. Kaupungistuminen on nyt yhtä suurta Suomessa kuin 70-luvulla, kun maaseutu tyhjeni ja ihmiset muuttivat kaupunkeihin. Joku on heittänyt ilmoille pohdintaa siitä, tuleeko Turun ylipäätään kasvaa tai tavoitella isomman kaupungin asemaa. Minun vastakysymykseni on, kuinka me estämme uusien ihmisten saapumisen tai tänne muuttamisen, ja mitä me tästä hyödymme?
Jokainen kaupunki kilpailee tällä hetkellä työntekijöistä, eri alojen osaajista ja yrityksistä. Voidaan toki jäädä tästä kehityskulusta sivuun ja toivoa, että hyvin käy esimerkiksi meidän yhteisöverotuotoille (josta ollaan entistä riippuvaisempia sote-uudistuksen jälkeen) ja julkisille palveluille (joihin tarvitaan muun muassa näitä osaajia ja joiden ylläpitoon tarvitaan niitä kuuluisia verotuloja). Me kilpailemme myös siitä, mihin kaupunkiin koulutetut opiskelijat jäävät/muuttavat opintojensa jälkeen.
Raitiotie tuo TUTKITUSTI investointeja kaupunkiin ja on keino purkaa kaupungin eriytymistä, eli sitä, että palvelut ja investoinnit jakautuisivat tasaisemmin kaupungissa. Raitiotiehankkeista on tehty AKATEEMISTA VERTAISARVIOITUA TUTKIMUSTA, jotka kaikki osoittavat selvästi, että pikaraitiotie tukee kaupunkikehitystä myönteisesti, tekee kaupungista houkuttelevan muuttokohteen sekä houkuttelee ihmisiä jäämään kaupunkiin. Näissä tutkimuksissa on tehty vertailuja erilaisten superbussijärjestelmien välillä, ja tutkimustulos on selvä: raitiotie voittaa aina bussijärjestelmän, kun vertaillaan investoinnin hyötyjä.
Turku on Suomen eriytynein kaupunki. On aivan oikein, että ensimmäinen raitiolinja suuntaa Varissuolle. Varissuolaisten mahdollisuuksia liikkua kaupungissa ja käyttää palveluita on parannettava. Pikaraitiotiellä on mahdollista korjata vinoumia palveluiden ja investointien kasautumisessa tässä kaupungissa.
2. Turku tarvitsee ratkaisuja joukkoliikenteen kehittämiseen.
Päästöjen vähentäminen on edennyt Turussa hienosti, mutta liikenteen päästöihin emme ole päässeet kiinni. Turussa kuljetaan vielä verrattain vähän pyörällä, kävellen ja joukkoliikenteellä, ja vaikka kasvua on ollut, tulee meidän tukea tätä kehitystä vielä voimakkaammin. Se on aivan keskeistä, jotta saamme laskettua liikenteen päästöjä, jotta ilmanlaatu paranee, jotta ihmisten liikunnallisuutta ja arkiliikuntaa voidaan tukea.
Päästöjen leikkaamisen lisäksi täytyy palata väestönkasvuun.
Täynnä olevaan sähköbussiin mahtuu 90 matkustajaa, kun raitiovaunuun mahtuu kalustosta riippuen 220–260 matkustajaa. Siksi raitiotie tarjoaa merkittävästi lisää kapasiteettia ihmisten liikkumiseen, jos ja kun kaupunkimme kasvaa kymmenillä tuhansilla ihmisillä. Koska ratikka on kapasiteetiltaan tehokkaampaa, vie se vähemmän katutilaa, jolloin saamme vapautettua lisää katutilaa pyöräilylle, kävelylle, oleilulle. Ratikkalinjan varrella kun on tarkoitus parantaa myös kevyen liikenteen edellytyksiä.
Vai halutaanko, että 40 000 ihmistä tulee autoineen tuohon Turun keskustaan pörräämään?
3. Raitiotie ei uhkaa julkisia palveluita.
Kaikkein hälyttävin piirre julkisessa keskustelussa on se, kuinka esimerkiksi ratikkaa vastaan puhuvalla verkkosivulla väitetään, että ratikkaan käytettävät rahat ovat ikään kuin muualta pois, kuten kouluista tai varhaiskasvatuksesta.
Kaupungin talous koostuu käyttötaloudesta, jolla pyöritetään kaupungin palveluita. Sen lisäksi meillä on investointeja, joita rahoitetaan lainoilla. Käyttötalous ja investoinnit ovat kaksi eri asiaa. Käyttötalous on riippuvainen kaupungin tuloista, kuten verotuloista. Käyttötalous ratkaisee sen, kuinka ja miten laitamme rahaa julkisiin palveluihimme, kuten kasvatukseen ja opetukseen.
Käyttötalouden pussista maksetaan lainojen korkoja, mikä toki tarkoittaa rasitetta käyttötaloudelle raitiotien kokoisessa investoinnissa. Hyvä on kuitenkin huomata, että esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin on investoitu vuonna 2024 noin 460 miljoonaa. Isoja investointeja siis tehdään jatkuvasti ja niistä kyllä selvitään. Investointeja tehdään, jotta julkiset palvelut (kuten koulut) pysyvät kunnossa, ja jotta saisimme uusia asukkaita ja yrityksiä.
Turussa on investoitu verrattuin vähän muihin suomalaisiin isoihin kaupunkeihin, ja lainataakkamme ei ole aikaisemmin ollut muiden isojen kaupunkien tasolla. Minun mielestäni Turun kaupunkikehityksessä on lähinnä junnattu 2010-luvun ajan, kun on keskitytty siihen, että lainaa olisi mahdollisimman vähän ja veroprosentti mahdollisimman pieni. Tällaisesta oikeistolaisesta talouskurista kärsivät ennen kaikkea tavalliset turkulaiset. Nykyiset päättäjät ovat tarttuneet siihen korjausvelkaan, joka on vuosikymmenten aikana syntynyt, jotta esimerkiksi lasten ei tarvitse tulevaisuudessa opiskella homekouluissa.
Käyttötaloudesta päätetään poliittisesti. Taloutta voidaan päättää järjestää toisin, mutta kokoomusvetoisessa kaupungissa sitä ei ole saatu tehtyä, eikä punavihreä rintama ole ollut tarpeeksi vahva sitä haastamaan. Itse neuvotteluissa istuneena voin vannoa, että suurin syy palveluiden heikentämiselle eivät ole investointimme, vaan se, että kaupunkia johdetaan oikeistolaisen talouspolitiikan opeilla. Meillä on esimerkiksi päättäjiä, jotka uskovat, että veroprosentin maltillinen korotus johtaisi kaupunkilaisten joukkopakoon, mikä sekään ei pidä tutkimusten valossa paikkaansa.
Kun näiden äänekkäämpien ratikan vastustajien yksi pääargumentti on siis julkisten palveluiden heikentyminen, tullaan väittäneeksi, että juuri ratikka on este esimerkiksi kasvatukseen ja opetukseen satsaamiselle. Ei pidä paikkaansa. Suurin este kouluihin satsaamiselle on oikeistolainen politiikka ja oikeistolaiset päättäjät. Hyvä on myös huomata, että näkyvimmät ratikan vastustajat ovat juuri näistä oikeistopuolueista, joita ei ole tätä ennen kiinnostanut julkisten palveluiden resurssien puolustaminen.
Asettamalla vastakkain julkiset palvelut ja ratikan luodaan kuva, jossa ratikan toteuttamatta jättäminen pelastaa palvelumme, vaikka tosiasiassa juuri ratikka on mahdollisuus saada kipeästi kaipaamiamme tuloja tähän kaupunkiin, joilla resurssipulaa voidaan korjata. Varovaisetkin tuloarviot ennustavat lupaavaa kehitystä kiinteistötalouteen, ja näillä tuloilla on mahdollista kattaa ratikan kustannukset sekä tuoda lisärahoitusta esimerkiksi kouluihin. Sille on syynsä, miksi Helsingissä on kouluissa varaa palkata lisää nuorisotyöntekijöitä kouluihin ja tukea kulttuuria vaikeina aikoina.
Jos investoinnesta halutaan luopua, luovutaan ensin vaikka elämyskeskuksesta, joka palvelee ensisijaisesti yksityistä kiinteistökehitystä ja sijoittajia, ei tavallista turkulaista.
On suorastaan hävytöntä, kuinka tätä tarinaa ratikasta julkisten palveluiden tuhoajana on rakennettu. Kannattaa myös huomioida, että Turun Sanomien etusivu (jossa ratikkavastaisuutta on mainostettu) tai rahan kaataminen Google-mainontaan (nyt ratikan vastustajien verkkosivu tulee ensimmäisenä hakukonepalveluissa) ei ole halpaa. Kokemukseni elämästä ja politiikasta on, että rahakkaimmat tahot harvemmin tukevat niitä kehityshankkeita, joista kaikki kansalaiset voisivat hyötyä. Ratikan rakentamatta jättäminen vahvistaa ensisijaisesti nykyistä valta-asetelmaa, jossa mikään ei muutu. Ja minä voin luvata, että jos ratikkaa ei rakenneta, rahaa ei tule todellakaan löytymään yhtään sen helpommin kouluihin kuin nytkään.
Jos on huolestunut esimerkiksi siitä, miten politiikkaa tehdään tuolla valtameren toisella puolella, on tällainen populistinen, kaupunkitutkimuksen kieltävä kampanjointi malliesimerkki siitä politiikan kehityksestä, jossa päätösten halutaan perustuvan viboihin ja tunnelmiin parhaan argumentoinnin sijaan. Turun Sanomat uutisoi, että me emme esimerkiksi tiedä tarkalleen ratikan vastaisen liikkeen tarkkoja aktiiveja tai rahoittajia. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja.
Lopuksi on todettava, että ei ratikka tietenkään ole riskitön hanke, eivätkä kaikki sen vastustajat ole yksityisautoilevia oikeistoukkoja. Hankkeeseen suhtaudutaan epäilevästi eri puolilla puoluekenttää ja tietysti ymmärrän tavallisten turkulaisten huolen ratikasta.
Jos ja kun raitiotiehanketta halutaan tarkastella kriittisesti, tulee mielestäni kiinnittää huomiota erityisesti näihin seikkoihin:
1. Gentrifikaatio.
Raitiotie vaikuttaa yleensä niin voimakkaasti sen varrella oleviin kaupunginosiin, että on riskinä, että kaupunginosa ”ylikehittyy”, eli keskiluokkaistuu. Tämän kääntöpuolena on se, että esimerkiksi asuntojen hinnat kasvavat niin, että osan asukkaista on harkittava poismuuttoa. Tätä kehitystä voidaan torjua huolehtimalla esimerkiksi sosiaalisesti kestävästä asuntopolitiikasta.
2. Ratikan hyötyjen jakautuminen.
Meidän tulee pitää tarkkaan huolta siitä, että ratikan tuomat tulot ja hyödyt palautuvat aidosti kaikille kaupunkilaisille, eli esimerkiksi Itä-Turkuun tuotavina uusina julkisina palveluina ja kohtuuhintaisina asuntoina. Tässä on yksi syy, miksi vahvan punavihreän koalition ja liikkeen muodostaminen Turkuun on tärkeää. Ratikan varren kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu tulee tehdä kaupunkilaisten etua valvoen. On vaalittava kaunista, vehreää, hengittävää ja historiallista kaupunkikuvaa. Kaupunkikuvan ja asumisviihtyvyyden varjelu on onneksi vasemmistolaisen politiikan ytimessä.
3. Ratikkakeskustelu peittää alleen kaiken muun keskustelun.
Oikeasti Turussa ei käydä ratikkavaaleja. Turussa (ja kaikissa muissakin isoissa kaupungeissa) käydään lasten ja nuorten vaalit. Arviolta jopa 75% kaupungin budjetista käytetään lasten ja nuorten palveluihin. Tämän vuoksi meidän tulisi käydä keskustelua ennen kaikkea lapsista ja nuorista sekä heidän palveluistaan, ei yksin ratikasta. On aivan kohtalonkysymys, kuinka saamme pysäytettyä kasvatuksen ja opetuksen palveluiden juustohöyläämisen sekä uudelleenjärjestettyä koulutusta niin, että se ei esimerkiksi syvennä kaupungin eriytymiskehitystä.
Nämä edellä esitetyt huolet ovat niitä asioita, joista tulisi käydä keskustelua, jos halutaan kritisoida raitiotiehanketta. Haasteet eivät ole pieniä, ja niiden taklaamisessa tarvitaan proggressiivista politiikkaa. Mutta me pystymme tähän kyllä.
Lupasin lyhyen tekstin, mutta ei tullut. Odottakaa vaan, tämä oli vasta alkua. (Lisää tekstiä tulossa muun muassa kaupunkikehitystutkimuksesta, muiden kaupunkien raitiotiehankkeista, Turusta rakentamisen kaupunkina ja siitä fakin savipohjasta).