Kategoria: Mielipiteet

Julkaistu

Raitiotiehanke ei uhkaa julkisia palveluita

Turkulaiset ystävät, nyt on sellainen juttu, että on aika ottaa pää puskista ja laittaa katse muualle kuin Turun savimaahan. Helsingin Sanomien eilinen pääkirjoitus summaa loistavasti, miksi Turun kannattaisi ottaa oppia muista ratikkakaupungeista.

Ratikasta käydään kiihtyvää keskustelua, ja hyvä niin. Tulen kirjoittamaan aiheesta pidemmin, koska kommenttia on minulta pyydetty, mutta haluan nyt lyhyesti kertoa muutaman pointin, miksi itse kannatan ratikkaa. Tulen tähän aiheeseen palaamaan vielä pidempien analyysien kera!

1. Turku kasvaa ja kehittyy ennätysvauhtia.

Varovaistenkin arvioiden mukaan Turkuun muuttaa 40 000 ihmistä 2050-luvulle tultaessa. Kaupungistuminen on nyt yhtä suurta Suomessa kuin 70-luvulla, kun maaseutu tyhjeni ja ihmiset muuttivat kaupunkeihin. Joku on heittänyt ilmoille pohdintaa siitä, tuleeko Turun ylipäätään kasvaa tai tavoitella isomman kaupungin asemaa. Minun vastakysymykseni on, kuinka me estämme uusien ihmisten saapumisen tai tänne muuttamisen, ja mitä me tästä hyödymme?

Jokainen kaupunki kilpailee tällä hetkellä työntekijöistä, eri alojen osaajista ja yrityksistä. Voidaan toki jäädä tästä kehityskulusta sivuun ja toivoa, että hyvin käy esimerkiksi meidän yhteisöverotuotoille (josta ollaan entistä riippuvaisempia sote-uudistuksen jälkeen) ja julkisille palveluille (joihin tarvitaan muun muassa näitä osaajia ja joiden ylläpitoon tarvitaan niitä kuuluisia verotuloja). Me kilpailemme myös siitä, mihin kaupunkiin koulutetut opiskelijat jäävät/muuttavat opintojensa jälkeen.

Raitiotie tuo TUTKITUSTI investointeja kaupunkiin ja on keino purkaa kaupungin eriytymistä, eli sitä, että palvelut ja investoinnit jakautuisivat tasaisemmin kaupungissa. Raitiotiehankkeista on tehty AKATEEMISTA VERTAISARVIOITUA TUTKIMUSTA, jotka kaikki osoittavat selvästi, että pikaraitiotie tukee kaupunkikehitystä myönteisesti, tekee kaupungista houkuttelevan muuttokohteen sekä houkuttelee ihmisiä jäämään kaupunkiin. Näissä tutkimuksissa on tehty vertailuja erilaisten superbussijärjestelmien välillä, ja tutkimustulos on selvä: raitiotie voittaa aina bussijärjestelmän, kun vertaillaan investoinnin hyötyjä.

Turku on Suomen eriytynein kaupunki. On aivan oikein, että ensimmäinen raitiolinja suuntaa Varissuolle. Varissuolaisten mahdollisuuksia liikkua kaupungissa ja käyttää palveluita on parannettava. Pikaraitiotiellä on mahdollista korjata vinoumia palveluiden ja investointien kasautumisessa tässä kaupungissa.

2. Turku tarvitsee ratkaisuja joukkoliikenteen kehittämiseen.

Päästöjen vähentäminen on edennyt Turussa hienosti, mutta liikenteen päästöihin emme ole päässeet kiinni. Turussa kuljetaan vielä verrattain vähän pyörällä, kävellen ja joukkoliikenteellä, ja vaikka kasvua on ollut, tulee meidän tukea tätä kehitystä vielä voimakkaammin. Se on aivan keskeistä, jotta saamme laskettua liikenteen päästöjä, jotta ilmanlaatu paranee, jotta ihmisten liikunnallisuutta ja arkiliikuntaa voidaan tukea.

Päästöjen leikkaamisen lisäksi täytyy palata väestönkasvuun.

Täynnä olevaan sähköbussiin mahtuu 90 matkustajaa, kun raitiovaunuun mahtuu kalustosta riippuen 220–260 matkustajaa. Siksi raitiotie tarjoaa merkittävästi lisää kapasiteettia ihmisten liikkumiseen, jos ja kun kaupunkimme kasvaa kymmenillä tuhansilla ihmisillä. Koska ratikka on kapasiteetiltaan tehokkaampaa, vie se vähemmän katutilaa, jolloin saamme vapautettua lisää katutilaa pyöräilylle, kävelylle, oleilulle. Ratikkalinjan varrella kun on tarkoitus parantaa myös kevyen liikenteen edellytyksiä.

Vai halutaanko, että 40 000 ihmistä tulee autoineen tuohon Turun keskustaan pörräämään?

3. Raitiotie ei uhkaa julkisia palveluita.

Kaikkein hälyttävin piirre julkisessa keskustelussa on se, kuinka esimerkiksi ratikkaa vastaan puhuvalla verkkosivulla väitetään, että ratikkaan käytettävät rahat ovat ikään kuin muualta pois, kuten kouluista tai varhaiskasvatuksesta.

Kaupungin talous koostuu käyttötaloudesta, jolla pyöritetään kaupungin palveluita. Sen lisäksi meillä on investointeja, joita rahoitetaan lainoilla. Käyttötalous ja investoinnit ovat kaksi eri asiaa. Käyttötalous on riippuvainen kaupungin tuloista, kuten verotuloista. Käyttötalous ratkaisee sen, kuinka ja miten laitamme rahaa julkisiin palveluihimme, kuten kasvatukseen ja opetukseen.

Käyttötalouden pussista maksetaan lainojen korkoja, mikä toki tarkoittaa rasitetta käyttötaloudelle raitiotien kokoisessa investoinnissa. Hyvä on kuitenkin huomata, että esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin on investoitu vuonna 2024 noin 460 miljoonaa. Isoja investointeja siis tehdään jatkuvasti ja niistä kyllä selvitään. Investointeja tehdään, jotta julkiset palvelut (kuten koulut) pysyvät kunnossa, ja jotta saisimme uusia asukkaita ja yrityksiä.

Turussa on investoitu verrattuin vähän muihin suomalaisiin isoihin kaupunkeihin, ja lainataakkamme ei ole aikaisemmin ollut muiden isojen kaupunkien tasolla. Minun mielestäni Turun kaupunkikehityksessä on lähinnä junnattu 2010-luvun ajan, kun on keskitytty siihen, että lainaa olisi mahdollisimman vähän ja veroprosentti mahdollisimman pieni. Tällaisesta oikeistolaisesta talouskurista kärsivät ennen kaikkea tavalliset turkulaiset. Nykyiset päättäjät ovat tarttuneet siihen korjausvelkaan, joka on vuosikymmenten aikana syntynyt, jotta esimerkiksi lasten ei tarvitse tulevaisuudessa opiskella homekouluissa.

Käyttötaloudesta päätetään poliittisesti. Taloutta voidaan päättää järjestää toisin, mutta kokoomusvetoisessa kaupungissa sitä ei ole saatu tehtyä, eikä punavihreä rintama ole ollut tarpeeksi vahva sitä haastamaan. Itse neuvotteluissa istuneena voin vannoa, että suurin syy palveluiden heikentämiselle eivät ole investointimme, vaan se, että kaupunkia johdetaan oikeistolaisen talouspolitiikan opeilla. Meillä on esimerkiksi päättäjiä, jotka uskovat, että veroprosentin maltillinen korotus johtaisi kaupunkilaisten joukkopakoon, mikä sekään ei pidä tutkimusten valossa paikkaansa.

Kun näiden äänekkäämpien ratikan vastustajien yksi pääargumentti on siis julkisten palveluiden heikentyminen, tullaan väittäneeksi, että juuri ratikka on este esimerkiksi kasvatukseen ja opetukseen satsaamiselle. Ei pidä paikkaansa. Suurin este kouluihin satsaamiselle on oikeistolainen politiikka ja oikeistolaiset päättäjät. Hyvä on myös huomata, että näkyvimmät ratikan vastustajat ovat juuri näistä oikeistopuolueista, joita ei ole tätä ennen kiinnostanut julkisten palveluiden resurssien puolustaminen.

Asettamalla vastakkain julkiset palvelut ja ratikan luodaan kuva, jossa ratikan toteuttamatta jättäminen pelastaa palvelumme, vaikka tosiasiassa juuri ratikka on mahdollisuus saada kipeästi kaipaamiamme tuloja tähän kaupunkiin, joilla resurssipulaa voidaan korjata. Varovaisetkin tuloarviot ennustavat lupaavaa kehitystä kiinteistötalouteen, ja näillä tuloilla on mahdollista kattaa ratikan kustannukset sekä tuoda lisärahoitusta esimerkiksi kouluihin. Sille on syynsä, miksi Helsingissä on kouluissa varaa palkata lisää nuorisotyöntekijöitä kouluihin ja tukea kulttuuria vaikeina aikoina.

Jos investoinnesta halutaan luopua, luovutaan ensin vaikka elämyskeskuksesta, joka palvelee ensisijaisesti yksityistä kiinteistökehitystä ja sijoittajia, ei tavallista turkulaista.

On suorastaan hävytöntä, kuinka tätä tarinaa ratikasta julkisten palveluiden tuhoajana on rakennettu. Kannattaa myös huomioida, että Turun Sanomien etusivu (jossa ratikkavastaisuutta on mainostettu) tai rahan kaataminen Google-mainontaan (nyt ratikan vastustajien verkkosivu tulee ensimmäisenä hakukonepalveluissa) ei ole halpaa. Kokemukseni elämästä ja politiikasta on, että rahakkaimmat tahot harvemmin tukevat niitä kehityshankkeita, joista kaikki kansalaiset voisivat hyötyä. Ratikan rakentamatta jättäminen vahvistaa ensisijaisesti nykyistä valta-asetelmaa, jossa mikään ei muutu. Ja minä voin luvata, että jos ratikkaa ei rakenneta, rahaa ei tule todellakaan löytymään yhtään sen helpommin kouluihin kuin nytkään.

Jos on huolestunut esimerkiksi siitä, miten politiikkaa tehdään tuolla valtameren toisella puolella, on tällainen populistinen, kaupunkitutkimuksen kieltävä kampanjointi malliesimerkki siitä politiikan kehityksestä, jossa päätösten halutaan perustuvan viboihin ja tunnelmiin parhaan argumentoinnin sijaan. Turun Sanomat uutisoi, että me emme esimerkiksi tiedä tarkalleen ratikan vastaisen liikkeen tarkkoja aktiiveja tai rahoittajia. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja.

Lopuksi on todettava, että ei ratikka tietenkään ole riskitön hanke, eivätkä kaikki sen vastustajat ole yksityisautoilevia oikeistoukkoja. Hankkeeseen suhtaudutaan epäilevästi eri puolilla puoluekenttää ja tietysti ymmärrän tavallisten turkulaisten huolen ratikasta.

Jos ja kun raitiotiehanketta halutaan tarkastella kriittisesti, tulee mielestäni kiinnittää huomiota erityisesti näihin seikkoihin:

1. Gentrifikaatio.

Raitiotie vaikuttaa yleensä niin voimakkaasti sen varrella oleviin kaupunginosiin, että on riskinä, että kaupunginosa ”ylikehittyy”, eli keskiluokkaistuu. Tämän kääntöpuolena on se, että esimerkiksi asuntojen hinnat kasvavat niin, että osan asukkaista on harkittava poismuuttoa. Tätä kehitystä voidaan torjua huolehtimalla esimerkiksi sosiaalisesti kestävästä asuntopolitiikasta.

2. Ratikan hyötyjen jakautuminen.

Meidän tulee pitää tarkkaan huolta siitä, että ratikan tuomat tulot ja hyödyt palautuvat aidosti kaikille kaupunkilaisille, eli esimerkiksi Itä-Turkuun tuotavina uusina julkisina palveluina ja kohtuuhintaisina asuntoina. Tässä on yksi syy, miksi vahvan punavihreän koalition ja liikkeen muodostaminen Turkuun on tärkeää. Ratikan varren kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu tulee tehdä kaupunkilaisten etua valvoen. On vaalittava kaunista, vehreää, hengittävää ja historiallista kaupunkikuvaa. Kaupunkikuvan ja asumisviihtyvyyden varjelu on onneksi vasemmistolaisen politiikan ytimessä.

3. Ratikkakeskustelu peittää alleen kaiken muun keskustelun.

Oikeasti Turussa ei käydä ratikkavaaleja. Turussa (ja kaikissa muissakin isoissa kaupungeissa) käydään lasten ja nuorten vaalit. Arviolta jopa 75% kaupungin budjetista käytetään lasten ja nuorten palveluihin. Tämän vuoksi meidän tulisi käydä keskustelua ennen kaikkea lapsista ja nuorista sekä heidän palveluistaan, ei yksin ratikasta. On aivan kohtalonkysymys, kuinka saamme pysäytettyä kasvatuksen ja opetuksen palveluiden juustohöyläämisen sekä uudelleenjärjestettyä koulutusta niin, että se ei esimerkiksi syvennä kaupungin eriytymiskehitystä.

Nämä edellä esitetyt huolet ovat niitä asioita, joista tulisi käydä keskustelua, jos halutaan kritisoida raitiotiehanketta. Haasteet eivät ole pieniä, ja niiden taklaamisessa tarvitaan proggressiivista politiikkaa. Mutta me pystymme tähän kyllä.

Lupasin lyhyen tekstin, mutta ei tullut. Odottakaa vaan, tämä oli vasta alkua. (Lisää tekstiä tulossa muun muassa kaupunkikehitystutkimuksesta, muiden kaupunkien raitiotiehankkeista, Turusta rakentamisen kaupunkina ja siitä fakin savipohjasta).

Julkaistu

Feministinen kaupunki, mitä se voisi olla?

Kaksi viikkoa sitten valtuuston seminaarissa käsiteltiin raitiotien vaikuttavuusarviointeja, eli sitä, millaisia arvioituja vaikutuksia raitiotien rakentamisella olisi esimerkiksi maan arvoon. Seminaarin fasilitaattori pyytää osallistujia käyttämään kommentointiin tarkoitettua digitaalista työkalua. Ja niin kaikki käyttävätkin, kunnes esiintymislavan laitaan ilmestyy eräs keski-ikäinen oikeistopolitiikko. Hän vaatii puheenvuoroa, koska hänen kommenttiaan ei kuulemma ole mitenkään mahdollista tiivistää tai muotoilla ytimekkäästi digialustalle. 

Mies ottaa mikin ja alkaa puhua. 

Puhuu ja puhuu, puhuu sellaisella itsevarmuudella jollaisesta itse vain haaveilen. Mies puhuu joukkoliikenteen kehittämistä vastaan, hän puhuu tutkimustuloksia vastaan, hän kyseenalaistaa asiantuntijoiden tekemän työn, kaikki aiemmin kuullut puheenvuorot. 

Olen kateellinen. Harkitsen sekunnin murto-osan että menen itse vaatimaan vastaavaa puheenvuoroa. Puheenvuoroa, jossa puolustaisin tutkimusta ja joukkoliikennettä. Mutta sitten ymmärrän taas paikkani. Olen nuori, nainen ja tuore päättäjä rakenteessa, jossa ilmatilaa hallitsevat aivan toisenlaiset ihmiset kuin minä.

Havahdun. Miksi valitan keski-ikäisistä miespäättäjistä ja surkuttelen omaa asemaani, kun minun pitäisi kirjoittaa feministisestä kaupungista? Miksi se tuntuu usein olevan ensimmäinen tapa puhua feminismistä tai feministisesti – valittaen, osoittaen, surkutellen, vakavasti, ilman riemua tai nautintoa? 

Alison Phipps kirjoittaa teoksessaan Minä, et sinä valkoisen valtavirtafeminismin ongelmista. Olen itse pohtinut paljon suhdettani feminismiin viime vuosina, ja joutunut toteamaan, että suhteeni feminismiin tai feministisiin liikkeisiin on toisinaan melko vaikea. Phippsin teos avasi silmiäni sille feministiselle ilmapiirille, jonka lävistämänä olen kasvanut aikuisuuteen. Phipps muun muassa toteaa, että valkoisella populaarifeminismillä on tiivis suhde rankaisemiseen. 

Rankaisufeminismillä viittaan valkoisen feministisen liikkeen ja feministien vaatimuksiin saada niin sanotut pahat miehet kuriin esimerkiksi vankeusrangaistuksin. Heti kun tätä ilmiötä perkaa tarkemmin, huomataan, että tällaisella ajattelulla onkin oikeastaan vahvoja juuria kolonialismiin, valkoiseen ylivaltaan ja patriarkaaliisiin rakenteisiin. Tätä ilmiötä on vahvistanut raivostumistalous, joka erityisesti sosiaalisessa mediassa lietsoo vahvoja reaktiota. Oikeusvaltio on todellakin feministin etu, mutta mitä feminismille tapahtuu, jos keskitymme enemmän rankaisemiseen ratkaisujen sijaan?

Rankaisufeminismi näkyy myös lievemmin feministisen yhteisön sisällä. Se on johtanut yksilöiden vaikenemiseen, yhteisön itsevalvontaan ja dogmatismiin, sääntöjen noudattamiseen ja niiden valvomiseen. Sen sijaan, että olisimme saaneet yhteiskunnan rakenteita muutettua, olemme usein keskittyneet siihen, kuinka tasa-arvotyötä tulisi tehdä oikein. 

Maggie Nelson kirjoittaa Taiteen laulu -esseessään:

”Nykyään moni [taiteilija] pelkää entisajan mörköjen (kuoliaaksi vaikenemisen tai murskakritiikin) sijasta trollaamista, maalittamista, kiusaamista tai teoksen call-outtaamista heti kun se julkistetaan – – Tässä voisi panna merkille sen, miten suunnattoman ironista (tai traagista tai paradoksaalista tai yleisemmin ottaen tuotteliaan vihamielistä) onkaan, että juuri kun hoivaan kohdistuva kiinnostus kasvaa nopeasti, sosiaalisessa mediassa (joskaan ei yksin siellä), lisääntyy samaan aikaan estottoman halveksiva käytös. – –  Sen ei pitäisi tulla yllätyksenä, sillä huolenpidon nimissä harjoitetaan monenlaista julmuutta. Kuten aina, pohjalla on usko siihen, että kun on oikealla asialla, ei voi tehdä pahaa, tai että aiheutettu vahinko on hyväksyttävä suhteessa hyötyyn.”

Mielestäni taiteilijan tilalla voisi tässä tekstissä olla myös poliitikko.

Tietenkään asia ei ole niin yksinkertainen kuin nyt julistan. Olisi täysin epäreilua väittää, että feministiseen liikkeeseen kuuluneet ehdottomatkin vaatimukset eivät olisi auttaneet kehittämään yhdenvertaisempaa maailmaa. Olisiko esimerkiksi translakia saatu parannettua ilman, että sitä olisi juuri niin tinkimättömästi vaadittu? Naisten oikeutta omaan omaisuuteensa? Naisten äänioikeutta? Puhumattakaan niistä lukuisista feministisen liikkeen saavutuksista, joita on syytä muistaa juuri tänään naistenpäivänä. 

Eräs Teatterikorkeakoulun opettaja on sanonut haastattelussa, jossa pohdittiin Teakin ilmapiiriä ja tasa-arvoa, että on ollut välttämätöntä toimia kirjaimellisesti ja ehdottomasti, jotta meidän on ollut mitenkään mahdollista löytää yhteistä kieltä ja tapoja toimia yhdenvertaisemmin. Itsekin ajattelen, että olemme löytäneet ehkä jonkinlaisen päätepisteen sellaisessa feminismissä, jossa keskeistä on ollut tietynlainen oikeaoppisuus. Nyt on aika löytää uusia tapoja soveltaa ja edistää feministisiä liikkeitä sekä ennen kaikkea feminististä maailmaa rakentavia päätöksiä.

Palaan takaisin Maggie Nelsoniin. Sokkona matkalla -esseessään hän siteeraa William Connollya, joka kirjoittaa Indonesian Manggurissa syntyneestä luonnonsuojelukiistasta, johon osallistui useita erilaisia tahoja vastustamaan metsäteollisuuden yhtiötä yhdessä, erimielisyyksistään huolimatta: 

“Uudesta yhteenliittymästä ei tullut yhtenäinen, saati sitten yhteisö; siitä tuli etujen, huolien ja kriittisten näkökulmien liikkuva kompleksi, jossa ilmeni hengenheimolaisuutta ja yhteisiä ominaisuuksia vain harvoin. Kaikki vastustivat metsäteollisuusyhtiötä, mutta toisten ihanteena oli erämaa, toiset taas pyrkivät säilyttämään metsän — Edes voitto ei kaikkien osapuolten silmissä näyttänyt samalta.”

Nelsonin mielestä on keskeistä, että sen sijaan, että etsimme yhtä ainoaa kehystä, jossa esimerkiksi tulisi toimia ilmaston puolesta, olisi tärkeämpää sopeutua monimuotoisuuteen, löytää käytännöllistä solidaarisuutta, eheytettyä epäsopua. 

Uskon, että jos tarpeeksi moni ihminen haluaa jotain, se saattaa johtaa kehityskulkuihin, joita emme näe ennalta mitenkään. Keskeinen kysymys on, kuinka monta on tarpeeksi monta — ei riitä, että feministit ovat keskenään samaa mieltä, ei riitä että yksi puolue on keskenään samaa mieltä, tai edes kaksi, tarvitaan enemmistö. Uskon, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi meillä on vielä paljon työtä tehtävänämme.

Miten me voisimme hyödyntää tällaista ajattelua feministisen kaupungin rakentamisessa?

Ensin on kysyttävä, mitä feministinen kaupunki voisi olla? 

Huomaan, että en ole pysähtynyt tämän kysymyksen äärelle tarpeeksi kuluneen neljän vuoden aikana. Vaikka koen parhaani mukaan edistäneeni erilaisia feministisiä tavoitteita – reilusti järjestettyjä julkisia palveluita, sukupuolivähemmistöjen huomioimista kaupunkitiloissa, antirasismin puolustamista, tehokkaampia päihdehoidon muotoja, Israelin laittomista siirtokunnista irtaantumista kaupungin hankinnoissa – huomaan, että minulta puuttuu tarkempi visio siitä, mitä kaikkea Turku voisi olla feministisesti suunniteltuna. Uskallanko edes kuvitella sellaista? 

Ajattelun tueksi googlaan “feministinen kaupunki”. Löydän Ylen artikkelin Barcelonassa toimivasta Punt 6 -arkkitehtikollektiivista. Punt 6 on naisarkkitehtien ryhmä, joka ajaa feminististä kaupunkisuunnittelua. Yksi kollektiivin viesteistä haastattelussa kuuluu näin: 

“Muutosten ei tarvitse olla suuria, jotta kaupunki olisi parempi paikka naisille – ja samalla myös kaikille muille ikään, sukupuoleen tai fyysisiin rajoitteisiin katsomatta. Lisää valaistusta, avoimia tiloja ja pihoja, joiden läpi voi kulkea.”

Minusta viesti on valtavan lohduttava. Aina muutosten ei tarvitsekaan olla järisyttävän valtavia, jotta niillä olisi jo elämää parantava vaikutus. 

Barcelonassa on aloitettu vuonna 2017 superkortteli-projekti, jonka tavoitteena on vähentää päästöjä autoilua rajoittamalla. Lisäksi kortteleihin on lisätty viheralueita ja vapaa-ajanviettopaikkoja.

Tuoreen raportin mukaan Espanjan Barcelonassa voitaisiin säästää satoja ihmishenkiä ja vähentää typpioksidipäästöjä neljänneksellä, jos kaupunki toteuttaisi kunnianhimoisen ”superkortteli”-suunnitelmansa, kertoo brittilehti The Guardian.

Käytännössä superkorttelit ovat ruutukaava-aluetta, jossa ajoneuvojen käyttö on vähennetty niin, että ajaa saa vain esimerkiksi yhdeksän korttelin muodostaman alueen ulkoreunoiksi jäävillä kaduilla. Ainoastaan huoltoajot ovat sallittuja superkorttelien sisällä.

Superkortteleissa autottomat kadut otetaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön sekä vaikkapa leikkipuistoiksi. Barcelonalaisen ISGlobal-tutkimuskeskuksen tekemien laskelmien mukaan kaupunki välttyisi jopa 667 ennenaikaiselta kuolemalta, mikäli se toteuttaisi visionsa yhteensä 503 superkorttelista. Keskimääräisen barcelonalaisen odotettu elinikä kohoaisi lähes 200 päivällä, mikä säästäisi kaupungille 1,7 miljardia euroa vuodessa, raportissa kerrotaan.

Feministinen kaupunkisuunnittelu voisi olla siis kaikilla mittareilla mahdollisuus: ympäristölle ystävällisempi, ihmisille parempi, taloudellisesti kannattava. Jostain syystä kuitenkin ajatus superkortteleiden tuomisesta Turkuun tuntuu lähes mahdottomalta, kun seuraa viimeaikaista keskustelua esimerkiksi julkisesta liikenteestä. 

Palaan taas valtuustoseminaariin ja mieheen mikin varressa. Jostain syystä hän saa äänensä kuuluviin, kun kysytään kuinka kaupunkiamme tulisi kehittää, ja minä ja kaltaiseni emme. Yritän olla palaamatta valittamiseen, mutta vaikeaa se on. 

Kun raitsikka purettiin Turusta 70-luvun alussa, sen purkamista vastustivat eniten koululaiset, työikäiset ja ikäihmiset. Turkulaisia raitsikan käyttäjiä haastatellut Silja Laine sanoo, että varsinkin iäkkäämmille ihmisille ratikka oli tärkeä. Kun se lakkautettiin, he kokivat jääneensä heitteille. Ratikan purkaminen herätti paljon vastustusta erityisesti juuri käyttäjiensä keskuudessa. Autokaupunki-buumi oli kuitenkin kuumimmillaan, ja purkamisen vastustajien argumentit kuitattiin muun muassa nostalgialla. 

Keskustelut vuonna 1972 ja vuonna 2025 eivät ole suoraan verrannolliset, mutta jotain samaa niissä on. Tänäänkin joukkoliikenteen puolustajien argumentit voidaan kuitata tyhjiksi ja haihatteluksi. Toivon todella, että tavallisten turkulaisten joukkoliikenteen kehittämisestä eivät päätä yksin mies, mikki ja auto. Ehkä Turussa voisimme harjoitella tuota käytännöllistä liittoutumista, eheytettyä epäsopua juuri kaupunkisuunnitteluun liittyvien kysymysten äärellä? Keitä meidän feminististen voimien tulee kutsua mukaan, jotta vehreämpi ja kestävämpi kaupunki todella voisi muuttua todeksi? 

Kaupunkisuunnittelu on kuntapolitiikan kovaa ydintä. Se on edellä mainitun liikkumisen järjestämistä, mutta myös kouluja ja päiväkoteja, kulttuurin ja liikunnan palveluita, asuntotuotantoa, elinvoimaa, työllisyyspalveluita. Aivan jokaisella näistä päätöksenteon alalla voidaan tehdä feministisempiä päätöksiä. Tälläkin kaudella olisi voinut tehdä paljon enemmän, tietysti.

Olen pohtinut, millainen merkitys sillä on ollut, että Turussa ylin poliittinen johtomme koostuu naisista. Onko sillä ollut mitään merkitystä? Vastaus lienee kyllä ja ei. Ei Turussa ole tarvinnut keskustella esimerkiksi ilmastotekojen merkityksestä, ne ovat olleet itsestäänselviä. Ei Turussa ole tarvinnut tapella Pride-liputuksesta, vaan pormestaristomme marssii mukana kulkueen etujoukoissa. 

Feministinen ote ei ole toisaalta näkynyt kaupungin taloudesta tai palveluista päättäessä. Talousarvioissa jaetaan niukkuutta ja palveluiden heikennyksiä, eikä esimerkiksi hoivasta tai kasvatuksesta säästäminen voi koskaan olla feminististä. Miten voisimme puuttua tähän? Miten feministi taistelee kasvavaa kurjuutta ja niukkuutta vastaan? 

Tässä tarvitsemme kuvittelua, vaihtoehtoja, uskoa, liittoutumista. Feminismin vastakohta ei ehkä sittenkään ole patriarkaatti, vaan vaihtoehdottomuus. Feminismin tehtävän tulisi luoda tilaa uudelle, tilaa vaihtoehdoille, tilaa kaikille paremmille vaihtoehdoille. Aivan kuten Barcelonassa on jo tehty, mahdottomasta on tehty totta – kaupunkia on palautettu ihmisille ja rakennettu ihmisten ehdoilla. Myös kaupungin taloutta voidaan järjestää toisin, jos sellaisen päätöksen taakse saadaan rakennettua enemmistö. 

Mies mikin varressa haluaa, että mikään ei muutu. Meidän suurin voimamme tässä kurjuuden, ankeuden ja niukkuuden ajassa on luoda uskoa vaihtoehtoihin, toisiin ratkaisuihin, toisenlaisiin maailmoihin. Ne ovat mahdollisia, ja tärkeintä on olla unohtamatta sitä. Jos unohdamme oman voimamme ja kykymme luoda liikettä ja muutosta, menetämme mahdollisuuksia luoda ja rakentaa uutta ja parempaa. 

Joten lopulta, kun minulta kysytään, mitä feministinen kaupunki voisi olla, vastaan: se on sinä ja minä, muuttamassa sitä. 

Julkaistu

Vasemmiston leimaaminen väkivaltaiseksi auttaa äärioikeistoa

Teksti on ilmestynyt alunperin Turun Sanomien mielipidepalstalla 27.6.2024.

Eurovaalien jälkeen lehdet ovat tulvineet erilaisia tekstejä ja analyysejä vasemmistoliiton vaalivoitosta. Silmiini osui Turun Sanomien teksti, jossa vasemmistoliittoa kutsuttiin ”äärivasemmistoksi” (10.6.2024). Termin valintaa perustellaan tekstissä vetoamalla Suomen kommunistisen puolueen historiaan ja Moskovassa 1918 tehtyyn poliittisen julistukseen, jossa mainitaan ”vallankumous” ja ”porvarillisen valtion hävittäminen”.

Tekstissä onneksi mainitaan puolueen aatemaailman historiallinen kehitys, sekä se, että Vasemmistoliitto on tosiasiassa Skp:n ja Skdl:n jäsen- ja aatesuuntausten summa. Ennen kaikkea on syytä muistaa, että Vasemmistoliitto on nykyään historiallisista edeltäjistään merkittävästi eroava puolue. Siksi onkin pakko kysyä – kuka hyötyy modernin punavihreän vasemmiston leimaamisesta äärivasemmistoksi edes historiallisessa besserwisseröinti-mielessä?

Hiljattain uutisoitiin järkyttävästä väkivallanteosta, jossa äärioikeistolainen mies oli puukottanut maahanmuuttajataustaista lasta Oulussa. Lisäksi on selvinnyt, että sama mies on hyökännyt vuonna 2013 vasemmistolaisten järjestämään kirjan julkaisutilaisuuteen, jossa on käsitelty äärioikeistoa. Pian tämän jälkeen uutisoitiin jälleen uudesta puukotuksesta Oulussa, ja myöhemmin poliisi tiedotti, että puukotuksessa epäillään rasistista motiivia.

Supo ja lukuiset sisäisen turvallisuuden asiantuntijat ovat maininneet äärioikeiston merkittäväksi uhaksi Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Silti jopa pääministerin on pakko mainita aina äärioikeistosta puhuttaessa ääriliikkeet monikossa. On kestämätöntä, että äärioikeiston väkivallasta puhuttaessa on aina vedottava ”äärivasemmistoon” ja sen aiheuttamaan uhkaan – vaikka mikään turvallisuudesta puhuva taho ei ole todennut ”äärivasemmiston” aiheuttavan riskiä Suomen sisäiselle turvallisuudelle.

Vielä kestämättömämpää on se, että Vasemmistoliitto yhdistetään väkivaltaan ilman perusteita. Ihmisoikeuksien puolustaminen, heikommista huolehtiminen ja reilujen ilmastotekojen tulisi olla kaikille puolueille itsestään selvää, eikä näitä tavoitteita ole edistetty väkivallalla. Vasemmistolaisen politiikan leimaaminen ääriliikkeeksi tai väkivaltaiseksi pelaa ainoastaan äärioikeistoon pussiin, sillä silloin vältellään aidoista ongelmista keskustelua – eli keskustelua esimerkiksi siitä, kuinka nykyinen hallitus normalisoi ääri- ja laitaoikeistolaista valtaa.

Sara Koiranen (VAS)

Julkaistu

Valtuustoaloite: Turun tarkasteltava kriittisesti kytköksiään Israelin nykyhallintoon sekä purettava taloudellisia kytköksiä apartheid-politiikkaan

Israelin ja Palestiinan konflikti eskaloitui lokakuussa 2023 terroristijärjestö
Hamasin hyökkäyksen myötä. Israelin käynnistämät vastatoimet ovat aiheuttaneet huomattavaa inhimillistä kärsimystä ja tuhansittain siviiliuhreja, joista
iso osa on lapsia. On selvää, että näissä vastatoimissa on rikottu kansainvälistä oikeutta muun muassa tekemällä iskuja sairaaloihin ja estämällä avun toimitusta siviileille.


Tilanne on jatkumoa Israelin pitkäaikaiselle politiikalle, jota useat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat kuvailleet apartheid-politiikaksi. Apartheidilla viitataan lailliseen rotusortoon. Palestiinassa tämä näkyy monin tavoin: Israel rajoittaa palestiinalaisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen, perustaa laittomia siirtokuntia, epää palestiinalaisilta poliittisia oikeuksia ja mahdollisuuden hallinnoida infrastruktuuria, kuten vettä ja sähköä Israelin miehittämillä alueilla.


Kansainvälinen Boycotts, Divestments, Sanctions -liike edistää palestiinalaisten ihmisoikeuksia. Liike vaatii Israelin apartheid-politiikan loppumista, jota se
edistää miehityksestä hyötyvien yritysten boikotoinnilla, investoinneista luopumisilla ja pakoitteilla. Eurooppalaisista kaupungeista muun muassa Oslo, Barcelona, Liege ovat liittyneet BDS-liikkeeseen ja ovat näin sitoutuneet edistämään ihmisoikeuksia.


Myös Suomessa asiasta on jätetty aloitteita muun muassa Suldaan Said Ahmedin toimesta Helsingissä, Mitja Tapion toimesta Tampereella ja Minna Sumeliuksen toimesta Turussa, joiden pohjalta tämäkin teksti on saanut inspiraationsa ja pohjansa.


Myös Euroopan unionin tuomioistuin määräsi vuonna 2019, että Israelin siirtokunnissa valmistettavat tuotteet on varustettava merkinnällä, jossa ilmenee
niiden olevan siirtokunnissa tuotettuja. Looginen jatkumo tuomioistuimen päätökselle olisikin luopua sellaisista tuotteista ja taloudellisista kytköksistä, joilla
laitonta miehitystä edistetään.


Me allekirjoittaneet valtuutetut edistämme, Turun kaupunki edistää hankintaja sijoituspolitiikallaan edistää ihmisoikeuksien toteutumista Palestiinassa.
Esitämme, että Turun kaupunki selvittää, millaisia taloudellisia kytköksiä sillä
on laittomaan miehitykseen Palestiinassa, purkaa nämä kytkökset ja sitoutuu
hankinta- ja sijoituspolitiikkaan, joka ei edistä apartheid-politiikkaa. Lisäksi esitämme, että Turun kaupunki tarkastelee kriittisesti kaikkia yhteistyön muotoja,
joita sillä on nykyiseen, kansainvälistä oikeutta räikeästi rikkovaan Israelin nykyhallintoon.

Sara Koiranen (VAS)

Kannattajat (23 kpl)
Holopainen Selmi (VAS)
Hersi Muhiadin (VAS)
Holtari Kasper (PS)
Lumme Riina (VIHR)
Ratilainen Niina (VIHR)
Uusitalo-Heikkinen Mervi (VAS)
Furuholm Timo (VAS)
Ilvessalo Saara (VIHR)
Marjamaa Aino (VIHR)
Diop Paco (VAS)
Ahmadi Berhan (SDP)
Jormalainen Joonas (VAS)
el-Khatib Amro (VAS)
Engblom Sofia (VIHR)
Sundqvist Mikaela (VIHR)
Mäkipää Anna (VAS)
Sandelin Elina (ES)
Yrttiaho Johannes (JY)
Laukkanen Liisa (VIHR)
Pätäri Taru (SDP)
Mohamed Yusuf (SDP)
Niinistö Ville (VIHR)
Vähä-Heikkilä Matti (VIHR)

Julkaistu

Vaaliteemat auki: Koulutus, kulttuuri, ympäristö & hyvinvointi

SUOJELLAAN KOULUTUSTA & SIVISTYSTÄ

Oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnista säästäminen murentaa suomalaista demokratiaa. Siksi meidän täytyy jatkaa perusopetuksen ja lukutaidon vahvistamista, turvata korkeakoulujen rahoitus ja lisätä aloituspaikkoja sekä kasvattaa sivistyksen ja tutkitun tiedon arvostusta.

KULTTUURI KANNATTAA

Vastuu suomalaisen kulttuurin ja taiteen elinvoimasta on meillä. Siksi on välttämätöntä nostaa kulttuuribudjetti prosenttiin, turvata kulttuuri- ja taidetyöntekijöiden arvokas työ sekä rakentaa luovaa taloutta kunnianhimoisesti.

EI TUHOTA ELINEHTOJAMME

Käynnissä olevat ilmastokriisi ja luontokato määrittävät tulevaisuutemme suunnan. Siksi Suomen on ennallistettava metsät ja suot, suojeltava Itämerta ja haavoittuvaa Saaristomerta ja siirrettävä liikennettä raiteille.

RAKENNETAAN UUSI HYVINVOINTIVALTIO

Laitetaan loppu yksin pärjäämisen kulttuurille. Se tehdään luomalla perustulomalli, lyhentämällä työpäiviä ja parantamalla terveyspalveluiden saatavuutta.

Muutos tarvitsee meitä. Äänestä.

MITÄ MIELTÄ?

👍 Koulutusinvestoinnit 

Suomella ei ole varaa säästää koulutuksesta. Ensi vaalikaudella on jatkettava koulutuksen rahoituksen korjaamista. Erityisesti on keskityttävä oppimisen tuen kokonaisuuteen, jolla turvataan pienemmät ryhmäkoot sekä erityisopetus. Korkeakoulut tarvitsevat riittävän rahoituksen opetuksen ja tutkimuksen turvaamiseen. Toisen asteen tarjonta ja laatu on oltava kohdillaan koko maassa.

👎 Julkisen puolen leikkaukset

Meillä ei ole varaa leikata koulutuksesta, terveydenhuollosta tai kulttuurista. Näiden varaan rakentuu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta.  On panostettava ennaltaehkäiseviin ja matalan kynnyksen palveluihin.  Erityisesti kasvaviin mielenterveydenongelmiin tulee löytyä ratkaisuja.

👍 Vihreä joukkoliikenne

Ekologinen jälleenrakennus tarvitsee autoilua ympäristöystävällisempää raideliikennettä. Tunnin juna, eli luotettava yhteys Turun ja Helsingin välillä hyödyttää kasvavaa Turkua. Lähijunien käyttöönottoa on selvitettävä. 

👎 Ilmastotekojen jarruttelu

Meillä ei ole varaa odottaa ilmastokriisin ja luontokadon ehkäisyn suhteen.  On ohjattava ihmisten elämäntapaa kestävämpään suuntaan esimerkiksi kulutustottumusten ja liikkumisen suhteen, kannustettava teollisuutta vihreän energian investointeihin ja suojeltava luonnon monimuotoisuutta. Metsähakkuut on saatava kestävälle tasolle ja Saaristomeren ravinnekuormitus kuriin.

👍 Kulttuuribudjetti prosenttiin

Korona-aika runteli erityisen pahasti kulttuurialaa. On tärkeää, että jättimäisistä tulonmenetyksistä kärsinyttä alaa tuetaan entisestään, jotta alan kasvu saadaan takaisin raiteilleen. Kulttuurialan vaatimus on jo pitkään ollut nostaa kulttuurialan rahoitus prosenttiin valtion budjetista. Tämä tarkoittaisi noin 122 miljoonan lisäpanostusta vuoden 2022 budjettiin peilaten. Lisäksi lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että kulttuuri- ja tapahtuma-ala tunnistetaan paremmin elinkeinona, jotta korona-ajan kaltaiset lainsäädännön epäonnistumiset eivät toistu. 

👍 Lyhyemmän työajan ja perustulomallin kokeilut

Hyvinvointivaltio kaipaa uusia avauksia. Lyhyemmän työajan kokeilut Iso-Britanniassa ovat olleet lupaavia. Myös Suomessa tulee toteuttaa laaja-alainen lyhyemmän työajankokeilu.  Suomalainen sosiaaliturva on pirstaleinen. On aika ottaa askel lähemmäs perustulomallia, ja yhdistää yksittäisiä sosiaaliturvaetuuksia kohti yhtenäistä perusturvaa.

Julkaistu

Österbladin puutalot tulee säästää

Teksti on alunperin ilmestynyt Turun Sanomien mielipideosastolla 22.10.2024. Teksti on kirjoitettu yhdessä valtuutettu Timo Furuholmin kanssa.

Österbladin korttelin puutalojen kohtalo on jälleen ajankohtainen. Pitkään jatkunut suunnittelu- ja kaavoitusprosessi on etenemässä päätöksentekoon.

Päättäjien pöydälle on tippumassa hyvin erilaisia vaihtoehtoja: historiallisen korttelin tulevaisuus voi keikahtaa mihin suuntaan tahansa. Päätettävä kokonaisuus tuntuu asettavan jälleen kaupungin historian ja taloudelliset hyödyt vastakkain.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaa suojella Österbladilla sijaitsevat puutalot. Puutalojen historia ulottuu 1800-luvulle saakka, ja Österblad on yksi harvoista Turun keskustassa säilyneistä puutalotonteista.

Alueen kulttuurihistoriallinen arvo on kiistaton. Tämän rinnalla haluaisimme korostaa, millainen merkitys alueella ja sen toimijoilla on kaupungin vetovoimaan. Kaupunkimatkailua markkinoidaan ja myydään ympäri maailmaa vedoten kaupungin historiaan, tunnelmaan ja ulkonäköön.

Siihen on syynsä, miksi suosituimmat kaupunkikohteet maailmalla ovat lähes poikkeuksetta paikkoja, joissa näkyy parhaimmillaan vuosisatojen poikkileikkaus alueen elämästä.

Österblad on osa Turussa säästynyttä, kauniisti kerrostunutta kaupunkikuvaa, jonka ytimeen on rakentunut kansallisesti tunnettu yöelämän ja vaihtoehtokulttuurin keskus. Persoonallinen kohde ja tilat houkuttelevat persoonallisia toimijoita – ja uniikit kohteet houkuttelevat puolestaan paikallisia sekä matkailijoita.

Nykyisten puutalojen tilalle on soviteltu erilaisia uudisrakennuksia. Suurin osa esitetyistä malleista sisältää asuin- ja toimistorakennuksia (joita kaavoitetaan jo valmiiksi kaupunkiin). Vain yhdessä mallissa neljästä molemmat puutalot ollaan säästämässä. Vaihtoehtojen takana on tontin omistaja Oy Österblad Ab, jonka omistaa TS-yhtymä.

Jos kaupunkia tulee rakentaa kaikille kaupunkilaisille, miksi olemme tuhoamassa monille niin ilmeisen rakkaan kaupunkikeskittymän? Jos brändäämme itseämme eurooppalaiseksi kulttuurikaupungiksi, miksi olemme jatkuvasti tuhoamassa itseltämme ilmeisen valttikorttimme – kaupunkihistorian?

Österbladin puutalot tulee säästää sekä korjata Turun vetovoiman ja monimuotoisen kaupunkikuvan vuoksi. Vaikka valtuutetut eivät voi päättää, millaista toimintaa puutaloissa tulevaisuudessa on, on selvää, että uniikit liiketilat tuottavat ympärilleen ainutlaatuista iloa ja mahdollisuuksia luoda kiinnostavaa kaupunkikulttuuria.

Sara Koiranen (vas)

kaupunginvaltuutettu

Timo Furuholm (vas)

kaupunginvaltuutettu

Julkaistu

Itsenäisyydenaukiosta ja uudesta Musiikkitalosta

Kissa pöydälle. Aion äänestää Itsenäisyydenaukiolle sijoittuvan Musiikkitalon puolesta. Tämä päätös tulee olemaan nihkeä kompromissi, jolla paikkaillaan aikaisempaa kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä nykyisen konserttitalon kohtalosta ja tulevaisuudesta. Käytännössä päättäjien tulee valita kahden huonon vaihtoehdon väliltä.

Ennen kuin jatkamme keskustelua (tai sinä kommentoit), pyydän että luet mistä tässä päätöksessä on kyse.

Mitä tämän päätöksen taustalla siis on?

Huomenna tulemme valtuustossa käsittelemään salaisena asiakohtana hankintapäätöstä uudesta Musiikkitalosta (puhun tässä yhteydessä Musiikkitalosta enkä konserttitalosta, sillä toivon talolle myös muuta käyttöä kuin filharmonisen orkesterin konsertit). Käytännössä päätämme siis siitä, edetäänkö nyt käynnissä olevasta allianssimenettelyssä eteenpäin vai ei.

Allianssimenettely tarkoittaa, että tilaaja ja hankkeen (potentiaaliset) urakoitsija(t) suunnittelevat rakennuskohdetta yhdessä hankkeen alusta saakka. Tilaaja pystyy tarkasti määrittelemään toiveensa jo suunnitteluvaiheessa. Olennaista on myös suhde riskiin: allianssimallissa molemmat osapuolet kantavat mahdolliset riskit venyneiden aikataulujen ja budjettien suhteen. Näin ollen allianssimallissa saadaan vastuuseen myös rakennuttaja, mikäli suunnitelmissa ei pysytä. Riskienhallinta on parempaa, ja allianssimenettelyä on käytetty onnistuneesti esimerkiksi Tampereen raitiotiehankkeessa (kustannukset alittuivat ja hanke valmistui etuajassa).

Vaihtoehtoina on huomisessa kokouksessa valita hankintamenettelyssä parhaiten menestynyt toimija ja jatkaa hankesuunnittelua, tai hylätä tähän asti käyty allianssisuunnittelu kokonaisuudessaan ja aloittaa uudisrakennuksen suunnittelu alusta. Tämä nykyinen allianssimenettely on aloitettu keväällä 2020, eli aikaa on mennyt karkeasti nykyisten suunnitelmien tekoon noin puolitoista vuotta.

Pormestariohjelmassa olemme Vasemmiston valtuustoryhmän kanssa sitoutuneet turvaamaan orkesterille tilat vuoteen 2025 mennessä. Sijaintia ei ole määritelty, mutta on selvää että tämä aikarajaus rajaa vaihtoehdot minimiin. Oma henkilökohtainen suosikkini Linnanniemen alue on näin ollen poisrajattu, sillä yleiskaava alueelle on valmistumassa vasta 2030-luvulla, eikä tarkkoja ehdotuksia sijainnista Linnanniemeen voida tehdä ennen kaavaa. Myös Turun linnan kulttuurihistoriallinen arvo rajaa korkeaa rakentamista merkittävästi kyseisellä alueella.

Vaihtoehdoiksi jää siis käytännössä Itsenäisyydenaukio sekä Hämähäkkitontti. Olen puntaroinut Hämähäkkitontin sopivuutta vaalien jälkeen kiihtyvällä tahdilla: olen kysellyt virkamiehiltä esittelyissä, kuinka Hämähäkkitontti soveltuisi uuden uudisrakennuksen käyttöön. Parkkipaikan päälle rakentaminen olisi ehdottomasti houkuttelevampaa kuin puiston.

Mutta mitä enemmän Hämähäkkitontin soveltuvuuteen perehtyy, sitä enemmän tulee mutkia matkaan. Hämähäkkitontti on Itsenäisyydenaukiota pienempi, eikä uusi Musiikkitalo mahtuisi tontille ilman merkittävää louhintaa (ei vain kallioon, vaan myös rinteeseen). Louhinnan myötä kaupunkiluonto vähenee, ja on epäselvää, millaisia vaikutuksia Hämähäkkitontille sijoittuvalla uudisrakennuksella olisi esimerkiksi Samppalinnan puistoon ja maauimalaan. Myös logistiset yhteydet ovat hankalammin ratkottavissa Hämähäkkitontilla. Toisaalta olemme nähneet mielenkiintoisia esityksiä mahdollisesta kallioon louhitusta musiikkitalosta, mutta on mahdotonta arvioida uudisrakentamisen käytännön toteutusta ilman hankesuunnittelua. Tämä on fakta.

Koska rinnakkaisia suunnitelmia Hämähäkkitontin ja Itsenäisyydenaukiosta ei ole tämän päätöksenteon puitteissa mahdollista tehdä, emme pääse aidosti vertailemaan näiden kahden sijainnin etuja ja haittoja keskenään. Ja tässä kiteytyy (turkulaisen) päätöksenteon kestämättömyys: tätäkin hanketta on viivytelty, venytelty ja vatkattu niin kauan, että päätöstä on runnottu läpi väkisin ilman laajaa demokraattista keskustelua, jolloin päätöksestä jää väkisin olo nihkeästä kompromissista.

Nykyisen konserttitalon katosta tulee vesi sisään. Useasta kohdasta. Meillä on maailmanluokan orkesteri, mutta annamme heidän työskennellä ja esiintyä talossa, joka hajoaa käsiin. Aikaisempi kaupunginjohto on yrittänyt väkisin ajaa eteenpäin nykyisen konserttitalon remontointia, vaikka asiantuntijat ovat kertoneet, ettei suojellun rakennuksen laajentaminen nykyaikaisen orkesteritoiminnan käyttöön ole mahdollista.

Konserttitalo on hälyttävän huonossa kunnossa. Lisää ongelmia monimutkaiseen kokonaisuuteen tuo se, ettei väistötiloja sinfoniaorkesterille tästä kaupungista löydy. En ole orkesteritoiminnan asiantuntija, joten tässä tilanteessa voin vain luottaa kulttuuritoimijoiden omaan sanaan puutteellisista väistötiloista. Koska olen itse toiminut ja puhunut taiteilijoiden päätöksentekoon osallistamisen puolesta, koen että minun kuultava heitä, joita päätös lopulta eniten koskee: nykyisessä konserttitalossa työskenteleviä.

Mielestäni on kestämätöntä, että meillä on käsiin hajoava talo ja vasta lähtökuopissa olevat suunnitelmat uudesta talosta – eikä mahdollisuutta siirtää toimintaa muualle. Näin ollen päätöksenteon kiireellisyys korostuu entisestään. Päätöksenteon raamit pormestariohjelmassa ovat ahtaat.

Julkinen keskustelu aiheesta on ollut mahdotonta, sillä yleisöllä ja päätöksentekijöillä on (ja on ollut myös aikaisemmin) totaalisen eri määrä tietoa. Olen itse suhtautunut Itsenäisyydenaukioon hyvin kriittisesti, enkä edelleenkään koe, että käsissämme on optimaalinen ratkaisu. En tosin usko, että optimaalinen ratkaisu olisi myöskään Hämähäkkitontti. Nyt tehtävä päätös tulee olemaan nihkeä kompromissi, joka ei tule kasvattamaan luottamusta Turun päätöksenteon prosesseihin. Kuinka olemme jälleen tilanteessa, jossa päätös on tehtävä kiireessä, koska muita vaihtoehtoja ei ole? Miksi rakennushankkeiden toteuttaminen on vuodesta toiseen kohtuuttoman hankalaa tässä kaupungissa? Ei ole myöskään ehdottoman varmaa, että kumpikaan kaava menisi läpi.

Turun Vasemmisto on neuvotellut ja halunnut puhua kulttuurin tiloista kokonaisuutena. Kuten tiedätte, olen jatkuvasti pitänyt esillä vapaan kentän tilatarpeiden kuulemista ja ratkaisun etsimistä. Nyt ratkaisu on löytymässä Taiteen talon ja Reittigin tupakkatehtaan muodossa. Tämän eteen Vasemmisto on tehnyt hartiavoimin töitä. Taiteen talon toteutuminen halutunlaisena vaatii vielä työtä, mutta nyt tehtävä päätös tupakkatehtaan ostamisesta muodostaa hyvän pohjan taiteen toimintaedellytysten turvaamiselle pitkäksi ajaksi.

Taiteen talon puolestapuhujia on ollut hyvin vaihtelevasti, eikä kaikilla puolueilla ole ilmeisesti edelleenkään käsitystä mistä Taiteen talossa on kysymys: SDP:n kaupunginhallituksen edustaja esitti Turun Sanomissa, että Rettigiin voitaisiin nyt perustaa suunnitteilla ollut Historian ja tulevaisuuden museo. Lausunto on hyvin irrallinen, ja alleviivaa, kuinka taiteilijoiden tilatarpeisiin ei ole perehdytty lainkaan kaikissa puolueissa.

Kaikki puolueet ovat sitoutuneet pormestariohjelmaan, mikä tarkoittaa että päätöksenteossa on pyritty välttämään hallitus-oppositio-asetelmaa. Näin ollen jokaisella puolueella on mahdollisuus neuvotella omista tavoitteistaan pormestariohjelman puitteissa. Monipuoluejärjestelmässä toimiminen tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että hyvin harvaa päätöstä pystyy sanelemaan juuri sellaisena kuin sen itse haluaa. Jos tässä kaupungissa Vasemmistolla olisi yli 50% kannatus, päätöksenteko näyttäisi varmasti hyvin erilaiselta. Mutta sitä kannatusastetta ei ole, vaan meidän on neuvoteltava omien tavoitteidemme toteuttamisesta muiden puolueiden kanssa. Termiä “lehmänkaupat” on väläytelty, ja saa puolestani väläytellä, jos sillä viitataan neuvottelemiseen muiden puolueiden kanssa. Sitä ei ole tässä puolueessa viime kausina käsittääkseni tehty, minkä myötä Vasemmisto ei ole ollut mukana päätöksenteossa.

Toivon itse, että uskotte valtuutettujen, minun, toimivan parhaan saatavilla olevan tiedon pohjalta. Demokratian kannalta on surkeaa, että huominen käsittely on salainen. Olen pahoillani ja surullinen siitä, kuinka Musiikkitalon kysymystä on kuluneiden vuosikymmenten aikana käsitelty. Kuinka emme kulttuurikaupunkina ole huolehtineet ammattitaiteilijoiden toimintaedellytyksistä. Emme voi ottaa sitä riskiä, että orkesterin toiminta täytyy pahimmassa tapauksessa keskeyttää tulevina vuosina tilaongelmien ja puutteellisen päätöksenteon vuoksi. Tämä päätös minimoi tämän riskin.

Olen valtuutettuna nähnyt tulevat suunnitelmat tulevasta Musiikkitalosta. Uskon, että uudet tilat palvelevat kävijöitään ja käyttäjiään, ja sijainti on tämän aikataulun puitteissa vähiten huono. Uuden allianssimenettelyn aloittaminen lykkäisi jälleen uusien tilojen saamisen hamaan tulevaisuuteen ja aloittaisi koko prosessin alusta.
En kuitenkaan ohita kevyesti meidän kaikkien huolta puiston menettämisestä. Suurta ylimielisyyttä ovatkin osoittaneet puheenvuorot, joissa puistoa on nimitetty “pisuaariksi” – yksikään puisto tai viheralue ei ole “pisuaari”. Vasemmiston tavoitteena on varmistaa viherkompensaatio sekä pitkällä tähtäimellä turvata Hämäkkitontti yksityiseltä rakentamiselta. Jos tonttia ei louhita julkiseen käyttöön, emme halua sitä louhittavan myöskään yksityiseen käyttöön.

Tämä päätös jännittää minua. On hurjaa joutua päättävään asemaan näin kuuman perunan äärellä, aivan uunituoreena päättäjänä. Päätöksentekijöitä on helppo kritisoida ulkopuolelta. Todellisuudessa päätökset ovat kaukana mustavalkoisesta oikein-väärin-asetelmasta. On tehtävä jatkuvasti puntarointia ja arviointia siitä, mikä on itselleen tärkeintä, mistä voi joustaa ja mistä ei voi joustaa. Kaikkea ei voi saada tässä poliittisessa järjestelmässä.
​
Lopuksi totean, ettei tässä kaupungissa ole koskaan tehty yhtä merkittäviä panostuksia kulttuuriin kuin nyt tehdään. Se jos mikä on historiallista. Siihen olen äärimmäisen tyytyväinen ja sen puolesta iloitsen.

Julkaistu

KIITOS x 567

Olo on epätodellinen. Tää äänimäärä on kaukana siitä, mitä pidin realistisena. Siis kiitos. Kiitos te 567 turkulaista, jotka uskoitte ainokaisen äänenne minulle. Tulen tekemään parhaani, jotta olisin luottamuksen arvoinen.
​
Mulle tää on viesti siitä, että kulttuuritekijälle ja kulttuuria puolustavalle politiikalle on tilausta. Turussa on aika tehdä aidosti kenttää kehittävää ja pitkäjänteistä kulttuuripolitiikkaa. Sen ovat tämän kaupungin taiteen ja kulttuurin tekijät ansainneet.
Mutta ei mun kampanja oo koskaan ollut pelkästään kulttuurin asialla. Mä uskon, että mua äänestäneet on samaa mieltä siitä, että Turku on muutakin kuin jokiranta. Tää on viesti siitä, että me tarvitaan lähipalveluiden puolustamista, koulutukseen panostamista ja paremman kaupunkisuunnittelun puolesta puhumista. Tässä kaupungissa tulee olla oikeus hyvään elämään kaikilla, ei harvoilla.

Seuraavat neljä vuotta tulevat olemaan työntäyteiset. Ekokriisin torjuntaa, yhdenvertaisuuden edistämistä, taiteilijoiden tilakysymyksen ratkaisemista, kaupunkidemokratian parantamista. Yhteistyön rakentamista ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Ja kieltämättä hieman jännittää, kuinka mä tän kaiken handlaan muutenkin uuden elämänvaiheen yhteydessä. Aloitan valtuutettuna tilanteessa, jossa mulla alkaa opinnot myös Teatterikorkeakoulussa. Yritän parhaani mukaan olla itselleni lempeä ja rehellinen: en välttämättä ole toistaiseksi ainakaan se poliittinen toimija, jolla on eniten luottamustehtäviä. En välttämättä tule olemaan se valtuutettu, joka voi istua jokaisessa kokouksessa. Kiitänkin tässä kohtaa myös kannustuksesta ja uskosta koskien tämän suhteen: asiat järjestyvät varmasti, kun tahtoa löytyy.

Näissä vaaleissa ovat korostuneet yksilöviestintä, sankaritarinat, someseuraajat. Se ei ole se suunta, johon toivon politiikan kehittyvän. Politiikan tulee aina olla ruohonjuuritasolta lähtevää, jokaisen osallistumiseen ja osallisuuteen kannustavaa. Suurimman työn yhteiskunnan kehittämisessä tekevät aktivistit, yhdistykset, kansalaisliikkeet. Odotan innolla näiden tahojen kanssa toimimista.

Korostuneen yksilökeskeisyyden hinta on kova. Ehdokkaat ympäri Suomen ovat laittaneet kaikkensa peliin. Koko sydämensä, aikansa ja vaurautensakin. Siksi on sydäntäsärkevää nähdä, kuinka moni pätevä ehdokas on jäänyt loistavien kampanjoiden jälkeen vaille valtuustopaikkaa.

Hyviä ehdokkaita on enemmän kuin valtuustossa paikkoja, ja hyvien tekijöiden määrä on toisaalta ilahduttava suunta. Mutta toivon todella, että loistavat tekijät Turussa ja muualla löytävät heille mieluisan tavan olla mukana. Demokratia on vahvimmillaan, kun tekijöitä on enemmän kuin vain nimellisesti valitut. Se on välttämätöntä.

Erityisesti haluan kiittää kommentteja, joissa on muistutettu levon tärkeydestä. Mä meinaan uskon lepoon ja hyvinvointiin. Siis kaikki kanssaehdokkaat: muistakaa levätä ja katsokaa itseänne lempeästi. Hengittäkää, antakaa hartioiden laskeutua, vapauttakaa leukaluu. Sen on ihan jokainen vaalityöhön osallistunut ansainnut.

Turun Vasemmisto voi olla tuloksestaan ylpeä. Nousu kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi Turussa on kova tulos poikkeusolosuhteissa. Toivon, että punavihreä yhteistyö löytää uuden suunnan uusista voimasuhteista huolimatta. Vasemmiston valtakunnallinen tulos olisi ehdottomasti voinut olla parempi, ja kysymyksiä aiheuttaa äänestysaktiivisuuden lasku. Tämä on asia, josta on syytä todella olla huolissaan. Osallisuutta yhteiskunnassa tulee vahvistaa, ja äänestämättä jättäneitä tulee kuulla. Kuinka saamme ihmiset uskomaan, että heidän äänellään on väliä?

Nyt aion mennä saunaan ja nukkua pitkät yöunet. Huomenna nimittäin kokoustetaan jo ensimmäisen kerran oman valtuustoryhmän kesken.

Kiitos.

Julkaistu

Valtuustoaloite: Aloite yksityisautoilun vähentämisen ohjelmasta

Yksityisautoilu on Turussa hallitseva liikenteen muoto suhteessa muihin suomalaisiin vertailukaupunkeihin. Tilanne on kestämätön suhteessa kaupunkikehitykseen ja ilmastotavoitteisiin. Liikennesaasteet muodostavat suuren osuuden Turun hiilipäästöistä.

Turussa tehdään alle 40 % kaikista matkoista kestävällä liikennemuodolla. Osuus on pienempi kuin Helsingissä, Tampereella tai Oulussa. Vuonna 2018 valmistuneessa Turun pyöräilyverkoston selvityksessä todetaan, että esimerkiksi pyöräilyllä on Turussa valtava potentiaali: jopa 90% turkulaisista asuu alle 30 minuutin pyöräilymatkan päässä Turun kauppatorilta. Selvityksessä todetaan myös, että Turun kaupunkirakenne on ihanteellinen pyöräilylle.

Valtavasta potentiaalista huolimatta olemme jäämässä jälkeen pyöräilyn edistämisen tavoitteista. Viime vuonna valmistuneesta Turun pyöräliikenteen verkkosuunnitelmassa todetaan, että emme ole onnistuneet edistämään edes vuosittaista 2% kasvua pyöräilymatkoissa.

On tullut selväksi, että yhtenä suurimpana kestävän liikenteen edistämisen esteenä on yksityisautoilun hallitseva rooli Turussa. Tästä kertoo esimerkiksi kiista kesäkadun sijoittamisesta.

Kestävää liikennöintiä ei tulla edistämään ilman, että rajoitamme ja vähennämme yksityisautoilua Turussa. Suunnitelmat kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi eivät riitä, mikäli emme tee määrätietoisesti myös ratkaisuja yksityisautoilun vähentämiseksi.
Siksi tässä valtuustoaloitteessa esitän, että toteutamme Turussa yksityisautoilun vähentämisen ohjelman. Yksityisautoilun rajoittaminen on tärkeä keino ilmastonmuutoksen hillitsemisessä paikallisesti sekä edullinen tapa edistää kestävää liikkumista.

Yksityisautoilun vähentämisen ohjelma sisältää seuraavia kohtia:
-aikataulutetun suunnitelman yksityisautoilun vähentämisestä tavoitteineen
-suunnitelman yksityisautoilun vähentämisestä erityisesti kesäaikana Turun
keskusta-alueella
-suunnitelman parkkipaikojen vähentämisestä Turun keskusta-alueella

Ohjelma kytketään osaksi ja toteutetaan yhdessä kävelyn ja pyöräilyn edistämisen ohjelmien kanssa.


Koiranen Sara (VAS)

Kannattajat (17 kpl)
Furuholm Timo (VAS)
Lumme Riina (VIHR)
Rantanen Laura (VIHR)
Marjamaa Aino (VIHR)
Lindfors Jaakko (VAS)
Mäkipää Anna (VAS)
Kaunislahti Leena (VAS)
Ratilainen Niina (VIHR)
Hersi Muhiadin (VAS)
Vähä
-Heikkilä Matti (VIHR)
Diop Paco (VAS)
Muukkonen Mirka (VAS)
Engblom Sofia (VIHR)
Sultan Abdullahi (VAS)
Granroth Veera (RKP)
Weber Konsta (VIHR)
Ilvessalo Saara (VIHR)

Julkaistu

Taide- ja kulttuurikenttä tarvitsee taloudellista tukea selvitäkseen kriisin yli

Teksti on ilmestynyt alunperin Turun Sanomissa 19.3.2021. Kannanotto on kirjoitettu yhdessä Li Anderssonin ja Mervi Uusitalo-Heikkisen kanssa. 

Vapaa-aikatoimialan johtaja Minna Sartes vastasi mielipidekirjoituksessaan (TS 16.3.) Aura of Puppets ry:n puheenjohtajalle Antti-Juhani Manniselle (TS 11.3.), että Turun kaupunki tukee kulttuuri- ja taidekenttää koronakriisin keskellä monin rahallisin tuin.
Kirjoituksessa luetellut esimerkit tukimuodoista eivät kuitenkaan vastaa sitä tarvetta, mitä taide- ja kulttuurikentällä koronakriisin seurauksena on, eivätkä ne vastaa niitä tukimuotoja, mitä esimerkiksi Helsingin kaupunki on osoittanut vapaalle kentälle.

Sarteksen kirjoituksessa Turun kaupungin toimista mainitaan esimerkiksi, että vuodelle 2020 myönnettyjä toiminta-avustuksia ei peritty takaisin. Toiminta-avustusten takaisin perimättä jättäminen ei ole erillinen tuki, vaan välttämätön teko poikkeuksellisessa tilanteessa.

Myöskään Sarteksen mainitsema kulttuurihyvinvointia tukeva rahoitus ei vastaa niitä tarpeita, joita taiteentekijöillä on toimintansa ylläpitämiseksi. Tällaisen rahoituksen käyttökohde on sidottu vain tietynlaisen yhteisötaiteen muotojen toteuttamiseksi, johon kaikilla taiteen toimijoilla ei edes ole kosketuspintaa.

Hämmennystä herättää myös Sarteksen väitteet kaupungin tarjoamien tukien poikkeuksellisesta suuruudesta. Viime vuonna kulttuurihyvinvoinnin edistämiseen jaettiin 500 000 euroa, tänä vuonna 300 000 euroa ja kaunistamisrahastosta jaettiin 260 000 euroa, josta 50 000 euroa osoitettiin visuaalisen taiteen ammattilaisille kun tänä vuonna jaetaan 280 000 euroa, josta 100 000 euroa visuaalisen taiteen ammattilaisille.

Turku on tunnettu koko maassa elävästä kulttuuri- ja taide-elämästään. On tärkeää, että kulttuurikaupunki on valmis huolehtimaan toimijoiden selviämisestä koronakriisin yli.
Tänä vuonna juhlimme kulttuuripääkaupunkivuoden 10-vuotispäiviä, jonka hengessä on aukeamassa uusi avustushaku. Toivommekin, kuten myös Manninen omassa tekstissään, että juhlavuonna tukea osoitetaan taidekentälle koronakriisistä selviytymiseen ja siitä toipumiseen, ei ainoastaan uusien innovaatioiden ja projektien luomiseen.

Helsingin kaupunki on esimerkiksi myöntänyt kolmen miljoonan euron taide- ja kulttuurialan yhteisöille suunnatun ylimääräisen avustushakukierroksen. Valtion jakamat tuet eivät ole riittäviä pandemian ja rajoitteiden pitkittyessä, eivätkä kaikki toimijat ole päässeet niiden piiriin, jolloin kunnan merkitys tukijana kasvaa.
Kunnan tulee tukea myös yksittäisiä freelancereita, jotka eivät automaattisesti hyödy yhdistysten tuista sekä esimerkiksi paikallisia kulttuuriharrastustoimintaa edistäviä tahoja.

Vasemmistoliiton valtuutettu Li Andersson jätti Turun kaupunginvaltuuston edellisessä kokouksessa valtuustoaloitteen siitä, että kaupunki myöntäisi taide- ja kulttuurialan yhteisöille suunnatun ylimääräisen avustushakukierroksen sekä ylimääräisen apurahahakukierroksen alan freelancereille.

Taloudellista tukea tarvitaan yhteisöjen toimintojen ylläpitämiseksi ja taiteellista työtä tekevien ihmisten vähimmäistoimeentulon turvaamiseksi, jotta meidän on mahdollista nauttia taiteesta ja kulttuurista Turussa myös pandemian jälkeen.

LI ANDERSSON, KAUPUNGINVALTUUTETTU (VAS); SARA KOIRANEN (VAS.); MERVI UUSITALO-HEIKKINEN, KAUPUNGINVALTUUTETTU (VAS)