Miksi lähdin ehdolle?
Turku on aina ollut minun kotini. Jossain seurassa se hävettää sanoa ääneen – en ole ollut se villi ja vapaa milleniaali, joka minun kuuluisi olla. Kuin olisin tässä tilanteessa vain, koska olen ollut peloissani kokeilemaan uutta.
Minä kuitenkin uskon, että tilanne on tämä, koska Turku on ollut aina minulle hyvä koti. Täällä on aina ollut minulle kaikki. Ja minä haluan, että se on sitä myös muille, nyt ja tulevaisuudessa.
Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Runosmäessä. En tunnista kotilähiötäni kuvauksista, joihin olen mediassa ja kuulopuheissa törmännyt.
Lapsuudessani koulu ja terveyskeskus olivat aina muutaman kilometrin säteellä. Sain opiskella lähikoulussa musiikkipainotteisen opintosuunnitelman mukaisesti. Nuorisotalo ja kirjasto olivat turvallisia ja rakkaita paikkoja toimia ja olla. Lähimetsässä sai leikkiä pelotta. Harrastukset olivat lähellä, eikä iltaisin pelottanut kävellä kotiin.
En tunnista myöskään keskustelua, jossa Turku jäisi sisäänpäin kääntyneenä, menneiden aikojen keskuksena muiden Suomen kaupunkien jalkoihin.
Aikuisena olen aina saanut nauttia hyvästä terveydenhuollosta ja laadukkaasta koulutuksesta. Olen viettänyt elämäni parhaimmat hetket turkulaisten järjestöjen toiminnassa. Enkä koskaan vaihtaisi pois kesäisessä jokirannassa vietetyistä öistä. Olen tutustunut upeisiin ihmisiin, jotka haluavat rakentaa parempaa kaupunkia eri tavoin. Itse olen rakentanut elämäni Turusta ja turkulaisista.
Hämmästelen tapaa, jossa arvokas Turku hahmotetaan vain jokirannan palveluiden ja kulttuurimaisemien ympärille. Täällä on niin paljon muutakin arvokasta. Ja väitän, että olen ne arvokkaat asiat oppinut tunnistamaan 26 vuoden jälkeen.
Siksi myös kampanjani keskiössä on turvallisen ja merkityksellisen elämän rakentaminen. Haluan tehdä työtä nykyisten ja tulevien turkulaisten eteen, ja varmistaa, että heillä on yhtä hyvät mahdollisuudet rakentaa elämäänsä Turussa kuin minulla on ollut.
Miksi olen lähtenyt politiikkaan?
Lapsuuteni kesät olen viettänyt Nuoret Kotkat ry:n toiminnassa. Kyseessä on SDP:n nuoriso- ja lapsijärjestö, jossa ohjaajana toimi perhetuttu. Vaikka toiminta oli pääosin virkistystoimintaa lapsille ja nuorille, oli kaiken toiminnan ytimessä selkeät vasemmistolaiset arvot. Nuorten Kotkien toiminnassa minuun istutettiin sosiaalidemokraattiset, solidaarisuuden ja tasa-arvon siemenet, joista olen ikuisesti kiitollinen. Viihdyin toiminnassa aina lähes täysi-ikäiseksi saakka.
Lukioikäisenä vietin poliittista suvaintovaihetta, enkä osallistunut esimerkiksi poliittisten nuorisojärjestöjen toimintaan. Vapaa-aikani kului ennen kaikkea intohimoisen teatteriharrastuksen ja ystävien parissa. Olin kuitenkin äärimmäisen kiinnostunut kaikesta yhteiskunnallisesta ja historiasta, joita molempia opiskelin innokkuudella.
Yliopistossa halusin humanistisen pääaineen ohella opiskella jotain yhteiskunnallista. Pitkäksi sivuaineekseni valikoitui poliittinen historia, joka antoi hyvät eväät historiallisen kehityksen ja poliittisten muutosten analysointiin.
Eduskuntavaalien tulos 2015 aiheutti minussa syvää turhautumista. Turhautuminen oli saatava muutettua toiminnaksi. Lähetin Li Anderssonille viestiä, kuinka voisin päästä mukaan kuntavaaliehdokkaaksi. Turhautuminen oli saatava muutettua toiminnaksi.
Muistan kirjoittaneeni Anderssonille, kuinka minun on tehtävä jotain. Että maailmaa ja poliittista ilmapiiriä on muutettava, ja se onnistuu parhaiten tarttumalla itse toimeen. Li oli loputtoman kannustava ja innostunut siitä, että nuori ja innokas vasemmistolainen olisi lähdöllä ehdolle.
En kuitenkaan koskaan lähtenyt ehdolle kuntavaaleissa 2017. Ja jälkikäteen ajateltuna: oikein hyvä niin. En olisi nimittäin lainkaan tiennyt, millaiseen limboon olisin itseni asettanut.
Onnekseni asetuin kuitenkin ehdolle Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa Vihreän Vasemmiston listalle syksyllä 2017. Vaalit olivat hyvä oppikoulu poliittisesta kampanjoinnista ja oman poliittisen argumentaation kehittämisestä. Lopulta oma kampanjani palkittiin mitä parhaimmilla tavalla: sain vaaleissa eniten ääniä kaikista naisoletetuista ehdokkaista ja kolmanneksi eniten ääniä kaikista ehdokkaista.
Edustajisto ja opiskelijapolitiikka ylipäätään ovat loistavia alustoja oppia poliittista päätöksentekoa. Vaikka ulkopuolisen silmin saattaa vaikuttaa siltä, että päätämme suhteellisen pienen yhteisön asioista ja kinastelemme mitättömistä seikoista, en vaihtaisi hetkeäkään pois edustajiston kokouksissa ja toimielimissä vietetystä ajasta.
Poliittisen päätöksenteon prosessit tulivat tutuksi ylioppilaskunnan Turku-salissa, jossa yötä myöten hinkattiin erilaisten toimintaa ohjaavien dokumenttien yksittäisiä rivejä ja sanamuotoja. Eikä luottamustehtävä päästänyt todellakaan aina helpolla: edustajistossa tehdään politiikkaa tunteella ja testaillaan omia politikko-identiteetin rajoja. Olen onnellinen, että olen saanut hahmotella poliittista itseäni ylioppilaskunnassa.
Ja mitä tulee mitättömän oloiseen toimintaan: Turun ylioppilaskunnassa on enemmän jäseniä kuin suuressa osassa varsinais-suomalaisia kuntia. Ja mikä tärkeintä: tiesin edustajistossa viettämäni ajan jälkeen, että uskaltaisin varmasti avata suuni myös kaupunginvaltuustossa tarvittaessa ja jaksaisin istua viilaamassa pilkkua myös yömyöhään. Sillä lopulta politiikka on enemmän byrokratian sietämistä ja kunnioittamista, ja vähemmän raflaavia avauksia ja huutelua.
Ylioppilaskunnassa ja opiskelijana sain myös seurata vuoden 2015 edk-vaalien seurausta, eli Sipilän hallituksen toimintaa. Koulutuksesta leikkaaminen sai minutkin matkustamaan kahdesti Helsinkiin osoittamaan mieltäni. Eikä oikeistohallitus kurittanut ainoastaan opiskelijoita: Sipilän hallituksen päätöksenteosta kärsivät monet eri heikommassa asemassa olevat tahot ja yksilöt, eikä julkisen puolen ruoskimista rajoitettu vain koulutusleikkauksiin.
Lienee sanomattakin selvää, että poliittinen turhautumiseni ei noiden neljän vuoden aikana varsinaisesti helpottunut. Päinvastoin: tarve toimia ja halu uskaltaa toimia kasvoivat merkittävästi. Vaikka kuntavaaliehdokkuus jäi välistä vuonna 2017, lupasin itselleni, että seuraavalla kerralla en jättäisi tilaisuutta välistä.
Vuonna 2019 kaatui oikeistohallitus, ja sen myötä valtaan nousi myös punamultahallitus. Ensin minut valtasi syvä helpotus – viimein se olisi ohi, kurja leikkauspolitiikka ja epätasa-arvoisen yhteiskunnan rakentaminen. Seuraavassa hetkessä minut kuitenkin valtasi huoli: populistisen ja äärioikeistolaisen puolueen nousu suurimmaksi puolueeksi oli vain reilun prosentin päässä. Töitä olisi siis tehtävä, ja paljon.
Eikä uuden hallituksen alkutaival ollutkaan helppo: ei aikaakaan, kun pääministeri vaihtui. Vain muutaman kuukauden jälkeen Suomea ja koko maailmaa riepotti globaali pandemia.
Mutta juuri globaali pandemia ja sen myötä syntyneet poikkeusolot ovat osoittaneet, miksi vasemmistolaista politiikkaa tarvitaan, ja miksi minunkin kannattaa uskaltaa lähteä ehdolle. Tasa-arvoinen ja ekologisesti kestävä maailma ei ole vielä todellakaan valmis.
Miksi Vasemmistoliitto?
Kun tulin täysi-ikäiseksi ja sain äänestää, olin valinnan edessä. Olin aina hahmottanut poliittiseksi kodikseni SDP:n, mutta huomasin, ettei asia ollutkaan enää niin. Jossain elämän mutkassa tiemme olivat erkaantuneet, ja minulle ainoana vaihtoehtona näyttäytyi Vasemmistoliitto.
Mikä Vasemmistoliitossa viehätti? En osaa sanoa, mikä tarkalleen puolueessa minua viehätti 18-vuotiaana, mutta nykyään se on helppo sanoittaa. Minulle Vasemmistoliitto on ainut selvän vasemmistolainen puolue, jonka ytimessä ovat samat arvot kuin minulla: kaikille, ei harvoille. SDP ei tuntunut kannattavan aidosti sitä ajattelua, jota edustin.
Yliopistossa minut houkuteltiin Vihreän Vasemmiston ehdokkaaksi edustajistovaaleihin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Silloin jäin vielä varalle, mutta aloin päästä kärryille poliittisen elimen toiminnasta. Kuten kerroin aiemmin, seuraavissa vaaleissa pääsin sisään komealla äänimäärällä.
Vihreässä Vasemmistossa toimimisen myötä olen päässyt jälleen kiinni Vasemmistoliiton toimintaan paikallisesti ja kansallisesti ja tutustunut toimijoihin niin Turussa kuin muualla maata. Keskustelut muiden vasemmistolaisten kanssa ovat vahvistaneet ja haastaneet omaa ajatteluani merkittävällä ja merkityksellisellä tavalla.
Olen ihaillut erityisesti vuoden aikana tapaa, jolla Vasemmistoliitto tekee töitä: suoraselkäisesti, tinkimättä ja haasteista huolimatta. Koronapandemiasta huolimatta Vasemmistoliitto on esimerkiksi puolustanut hallituksessa pienituloisia ja saanut läpi historiallisen oppivelvollisuusuudistuksen. Nyt on minun vuoroni olla liikuttunut puolestasi Li – olet näyttänyt esimerkillisesti, kuinka turhautuminen voidaan kääntää toiminnaksi.
Kaikille, ei harvoille ja turhautumisesta toiminnaksi – siksi Vasemmistoliitto minulle.