Kissa pöydälle. Aion äänestää Itsenäisyydenaukiolle sijoittuvan Musiikkitalon puolesta. Tämä päätös tulee olemaan nihkeä kompromissi, jolla paikkaillaan aikaisempaa kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä nykyisen konserttitalon kohtalosta ja tulevaisuudesta. Käytännössä päättäjien tulee valita kahden huonon vaihtoehdon väliltä.
Ennen kuin jatkamme keskustelua (tai sinä kommentoit), pyydän että luet mistä tässä päätöksessä on kyse.
Mitä tämän päätöksen taustalla siis on?
Huomenna tulemme valtuustossa käsittelemään salaisena asiakohtana hankintapäätöstä uudesta Musiikkitalosta (puhun tässä yhteydessä Musiikkitalosta enkä konserttitalosta, sillä toivon talolle myös muuta käyttöä kuin filharmonisen orkesterin konsertit). Käytännössä päätämme siis siitä, edetäänkö nyt käynnissä olevasta allianssimenettelyssä eteenpäin vai ei.
Allianssimenettely tarkoittaa, että tilaaja ja hankkeen (potentiaaliset) urakoitsija(t) suunnittelevat rakennuskohdetta yhdessä hankkeen alusta saakka. Tilaaja pystyy tarkasti määrittelemään toiveensa jo suunnitteluvaiheessa. Olennaista on myös suhde riskiin: allianssimallissa molemmat osapuolet kantavat mahdolliset riskit venyneiden aikataulujen ja budjettien suhteen. Näin ollen allianssimallissa saadaan vastuuseen myös rakennuttaja, mikäli suunnitelmissa ei pysytä. Riskienhallinta on parempaa, ja allianssimenettelyä on käytetty onnistuneesti esimerkiksi Tampereen raitiotiehankkeessa (kustannukset alittuivat ja hanke valmistui etuajassa).
Vaihtoehtoina on huomisessa kokouksessa valita hankintamenettelyssä parhaiten menestynyt toimija ja jatkaa hankesuunnittelua, tai hylätä tähän asti käyty allianssisuunnittelu kokonaisuudessaan ja aloittaa uudisrakennuksen suunnittelu alusta. Tämä nykyinen allianssimenettely on aloitettu keväällä 2020, eli aikaa on mennyt karkeasti nykyisten suunnitelmien tekoon noin puolitoista vuotta.
Pormestariohjelmassa olemme Vasemmiston valtuustoryhmän kanssa sitoutuneet turvaamaan orkesterille tilat vuoteen 2025 mennessä. Sijaintia ei ole määritelty, mutta on selvää että tämä aikarajaus rajaa vaihtoehdot minimiin. Oma henkilökohtainen suosikkini Linnanniemen alue on näin ollen poisrajattu, sillä yleiskaava alueelle on valmistumassa vasta 2030-luvulla, eikä tarkkoja ehdotuksia sijainnista Linnanniemeen voida tehdä ennen kaavaa. Myös Turun linnan kulttuurihistoriallinen arvo rajaa korkeaa rakentamista merkittävästi kyseisellä alueella.
Vaihtoehdoiksi jää siis käytännössä Itsenäisyydenaukio sekä Hämähäkkitontti. Olen puntaroinut Hämähäkkitontin sopivuutta vaalien jälkeen kiihtyvällä tahdilla: olen kysellyt virkamiehiltä esittelyissä, kuinka Hämähäkkitontti soveltuisi uuden uudisrakennuksen käyttöön. Parkkipaikan päälle rakentaminen olisi ehdottomasti houkuttelevampaa kuin puiston.
Mutta mitä enemmän Hämähäkkitontin soveltuvuuteen perehtyy, sitä enemmän tulee mutkia matkaan. Hämähäkkitontti on Itsenäisyydenaukiota pienempi, eikä uusi Musiikkitalo mahtuisi tontille ilman merkittävää louhintaa (ei vain kallioon, vaan myös rinteeseen). Louhinnan myötä kaupunkiluonto vähenee, ja on epäselvää, millaisia vaikutuksia Hämähäkkitontille sijoittuvalla uudisrakennuksella olisi esimerkiksi Samppalinnan puistoon ja maauimalaan. Myös logistiset yhteydet ovat hankalammin ratkottavissa Hämähäkkitontilla. Toisaalta olemme nähneet mielenkiintoisia esityksiä mahdollisesta kallioon louhitusta musiikkitalosta, mutta on mahdotonta arvioida uudisrakentamisen käytännön toteutusta ilman hankesuunnittelua. Tämä on fakta.
Koska rinnakkaisia suunnitelmia Hämähäkkitontin ja Itsenäisyydenaukiosta ei ole tämän päätöksenteon puitteissa mahdollista tehdä, emme pääse aidosti vertailemaan näiden kahden sijainnin etuja ja haittoja keskenään. Ja tässä kiteytyy (turkulaisen) päätöksenteon kestämättömyys: tätäkin hanketta on viivytelty, venytelty ja vatkattu niin kauan, että päätöstä on runnottu läpi väkisin ilman laajaa demokraattista keskustelua, jolloin päätöksestä jää väkisin olo nihkeästä kompromissista.
Nykyisen konserttitalon katosta tulee vesi sisään. Useasta kohdasta. Meillä on maailmanluokan orkesteri, mutta annamme heidän työskennellä ja esiintyä talossa, joka hajoaa käsiin. Aikaisempi kaupunginjohto on yrittänyt väkisin ajaa eteenpäin nykyisen konserttitalon remontointia, vaikka asiantuntijat ovat kertoneet, ettei suojellun rakennuksen laajentaminen nykyaikaisen orkesteritoiminnan käyttöön ole mahdollista.
Konserttitalo on hälyttävän huonossa kunnossa. Lisää ongelmia monimutkaiseen kokonaisuuteen tuo se, ettei väistötiloja sinfoniaorkesterille tästä kaupungista löydy. En ole orkesteritoiminnan asiantuntija, joten tässä tilanteessa voin vain luottaa kulttuuritoimijoiden omaan sanaan puutteellisista väistötiloista. Koska olen itse toiminut ja puhunut taiteilijoiden päätöksentekoon osallistamisen puolesta, koen että minun kuultava heitä, joita päätös lopulta eniten koskee: nykyisessä konserttitalossa työskenteleviä.
Mielestäni on kestämätöntä, että meillä on käsiin hajoava talo ja vasta lähtökuopissa olevat suunnitelmat uudesta talosta – eikä mahdollisuutta siirtää toimintaa muualle. Näin ollen päätöksenteon kiireellisyys korostuu entisestään. Päätöksenteon raamit pormestariohjelmassa ovat ahtaat.
Julkinen keskustelu aiheesta on ollut mahdotonta, sillä yleisöllä ja päätöksentekijöillä on (ja on ollut myös aikaisemmin) totaalisen eri määrä tietoa. Olen itse suhtautunut Itsenäisyydenaukioon hyvin kriittisesti, enkä edelleenkään koe, että käsissämme on optimaalinen ratkaisu. En tosin usko, että optimaalinen ratkaisu olisi myöskään Hämähäkkitontti. Nyt tehtävä päätös tulee olemaan nihkeä kompromissi, joka ei tule kasvattamaan luottamusta Turun päätöksenteon prosesseihin. Kuinka olemme jälleen tilanteessa, jossa päätös on tehtävä kiireessä, koska muita vaihtoehtoja ei ole? Miksi rakennushankkeiden toteuttaminen on vuodesta toiseen kohtuuttoman hankalaa tässä kaupungissa? Ei ole myöskään ehdottoman varmaa, että kumpikaan kaava menisi läpi.
Turun Vasemmisto on neuvotellut ja halunnut puhua kulttuurin tiloista kokonaisuutena. Kuten tiedätte, olen jatkuvasti pitänyt esillä vapaan kentän tilatarpeiden kuulemista ja ratkaisun etsimistä. Nyt ratkaisu on löytymässä Taiteen talon ja Reittigin tupakkatehtaan muodossa. Tämän eteen Vasemmisto on tehnyt hartiavoimin töitä. Taiteen talon toteutuminen halutunlaisena vaatii vielä työtä, mutta nyt tehtävä päätös tupakkatehtaan ostamisesta muodostaa hyvän pohjan taiteen toimintaedellytysten turvaamiselle pitkäksi ajaksi.
Taiteen talon puolestapuhujia on ollut hyvin vaihtelevasti, eikä kaikilla puolueilla ole ilmeisesti edelleenkään käsitystä mistä Taiteen talossa on kysymys: SDP:n kaupunginhallituksen edustaja esitti Turun Sanomissa, että Rettigiin voitaisiin nyt perustaa suunnitteilla ollut Historian ja tulevaisuuden museo. Lausunto on hyvin irrallinen, ja alleviivaa, kuinka taiteilijoiden tilatarpeisiin ei ole perehdytty lainkaan kaikissa puolueissa.
Kaikki puolueet ovat sitoutuneet pormestariohjelmaan, mikä tarkoittaa että päätöksenteossa on pyritty välttämään hallitus-oppositio-asetelmaa. Näin ollen jokaisella puolueella on mahdollisuus neuvotella omista tavoitteistaan pormestariohjelman puitteissa. Monipuoluejärjestelmässä toimiminen tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että hyvin harvaa päätöstä pystyy sanelemaan juuri sellaisena kuin sen itse haluaa. Jos tässä kaupungissa Vasemmistolla olisi yli 50% kannatus, päätöksenteko näyttäisi varmasti hyvin erilaiselta. Mutta sitä kannatusastetta ei ole, vaan meidän on neuvoteltava omien tavoitteidemme toteuttamisesta muiden puolueiden kanssa. Termiä “lehmänkaupat” on väläytelty, ja saa puolestani väläytellä, jos sillä viitataan neuvottelemiseen muiden puolueiden kanssa. Sitä ei ole tässä puolueessa viime kausina käsittääkseni tehty, minkä myötä Vasemmisto ei ole ollut mukana päätöksenteossa.
Toivon itse, että uskotte valtuutettujen, minun, toimivan parhaan saatavilla olevan tiedon pohjalta. Demokratian kannalta on surkeaa, että huominen käsittely on salainen. Olen pahoillani ja surullinen siitä, kuinka Musiikkitalon kysymystä on kuluneiden vuosikymmenten aikana käsitelty. Kuinka emme kulttuurikaupunkina ole huolehtineet ammattitaiteilijoiden toimintaedellytyksistä. Emme voi ottaa sitä riskiä, että orkesterin toiminta täytyy pahimmassa tapauksessa keskeyttää tulevina vuosina tilaongelmien ja puutteellisen päätöksenteon vuoksi. Tämä päätös minimoi tämän riskin.
Olen valtuutettuna nähnyt tulevat suunnitelmat tulevasta Musiikkitalosta. Uskon, että uudet tilat palvelevat kävijöitään ja käyttäjiään, ja sijainti on tämän aikataulun puitteissa vähiten huono. Uuden allianssimenettelyn aloittaminen lykkäisi jälleen uusien tilojen saamisen hamaan tulevaisuuteen ja aloittaisi koko prosessin alusta.
En kuitenkaan ohita kevyesti meidän kaikkien huolta puiston menettämisestä. Suurta ylimielisyyttä ovatkin osoittaneet puheenvuorot, joissa puistoa on nimitetty “pisuaariksi” – yksikään puisto tai viheralue ei ole “pisuaari”. Vasemmiston tavoitteena on varmistaa viherkompensaatio sekä pitkällä tähtäimellä turvata Hämäkkitontti yksityiseltä rakentamiselta. Jos tonttia ei louhita julkiseen käyttöön, emme halua sitä louhittavan myöskään yksityiseen käyttöön.
Tämä päätös jännittää minua. On hurjaa joutua päättävään asemaan näin kuuman perunan äärellä, aivan uunituoreena päättäjänä. Päätöksentekijöitä on helppo kritisoida ulkopuolelta. Todellisuudessa päätökset ovat kaukana mustavalkoisesta oikein-väärin-asetelmasta. On tehtävä jatkuvasti puntarointia ja arviointia siitä, mikä on itselleen tärkeintä, mistä voi joustaa ja mistä ei voi joustaa. Kaikkea ei voi saada tässä poliittisessa järjestelmässä.
Lopuksi totean, ettei tässä kaupungissa ole koskaan tehty yhtä merkittäviä panostuksia kulttuuriin kuin nyt tehdään. Se jos mikä on historiallista. Siihen olen äärimmäisen tyytyväinen ja sen puolesta iloitsen.
